Perjantai ja liikaa ajatuksia

   Viimeinen viikko, melkein kaksi, on kyllä ollut sellaista psyykkistä vuoristorataa, että huh huh. Jotenkin kaikki asiat on taas ihan päälaellaan, eikä aina oikein tiedä, että mistä sitä sitten oikein seuraavaksi stressaisi. Joskin viimepäivinä olen kyllä stressannut tasaisesti kaikesta...
   Eilen tehtiin Virpin kanssa iltapäiväretki Porin Mehiläiseen, kun mulla oli vihdoin ja viimein se hermoratakoe (tai hienommalta nimeltään elektroneuromyografia). Siinä muutaman sähköiskun ja neulalla tökkimisen jälkeen lääkärisetä totesi molempien ranteiden olevan "keskipahat", eli leikkaushoito molempiin käsiin. Pitää kuulemma puolen vuoden, viimeistään vuoden, sisällä operoida, ettei mene hermot lopullisesti tohjoksi. Eipä tuo tieto mua loppupeleissä edes yllättänyt, kun äitillä on operoitu molemmat kädet ja oireet on ollut hyvin samankaltaisia. Maanantaina sitten työterveyslääkäriltä kysymään, että koska ja missä näitä räpylöitä sitten availlaan.
   Illalla vietettiin äiti-tytär -laatuaikaa mamin kanssa ja syötiin suklaata.

   Heräsin aamulla taas vaihteeksi ennen seitsemää, mutta enpä jaksanut enää edes yrittää jatkaa uniani. Elikoille ruokaa ja yks jakso Frendejä. Alakerran kreisi eukko onneks meni vasta myöhemmin kouluun ja kutsui aamukahville. Maailma parantui taas hiukan ja tein historiaa, kun join kaksi kupillista kahvia. Siivoilin Myyn ja Onnin häkkejä ja innostuin imuroimaan koko kämpän. Päänsisäisen sekamelskan huomaa ehkä parhaiten siitä, ettei osaa (tai halua) olla pitkää aikaa tekemättä mitään.
   Ponin ajaminen jäi täysin väliin eilen ja edellispäivänä. Eilen sentään kävin harjailemassa ja venyttelemässä. Huomenna olis sitte pakko mennä, ettei mee ihan pelleilyksi tämä touhu. Toivotaan, ettei kädet ota kauheen pahasti nokkiinsa siitä hommasta.
   Illalla olis sitten vuorossa Lukon pronssipeli! Paikan päälle kannustamaan.

Pienenpieni Myy alkaa olla jo paljon rohkeampi tämän ensimmäisen viikon jälkeen. Eilen hän söi ensimmäisen kerran mun kädestä, tuli niin hyvä fiilis! Onni nyt onkin ahne pieni possunen joka meinaa syödä sormetkin, jollei mitään namia heru. Onnin taikishäkkiin sain edellispäivänä toisesta tehdashäkistä pohjalaatikon, jonne sain laitettua puruja ja heinät. Häkin siivoaminen helpottui aika tavalla. Vielä innostaisi modata herran häkkiä vähän eri malliin, mutta taidan malttaa toistaiseksi mieleni. Sain jopa pari kuvaa possuista:

Myy kurkkimassa Onnia

Myy

Onni

Kissa on toki kaikessa aina mukana, vaikkei hänestä niin tule kirjoiteltuakaan. Maailman paras saikkukaveri, nukkuu vieressä aina kun itse jään paikoilleni. Välillä toki pitää tunnollisen marsuvahdin käydä kurkkaamassa, että onko molemmat siellä minne hän viimeksi ne jätti. Onneksi pikkumarsukaan ei Simpun mielestä enää ole kovin kiinnostava, eikä sitä tarvitse ihan taukoamatta kytätä. Toisaalta myöskään Myy ei niin enää välitä, vaikka kissa häkin vieressä patsastelisikin.
Loppuun tietenkin kuva myös hurjasta kotitiikeristä.

PS. Päivän biisi