maanantai

Se olis taas maanantai. Mun kohdalla sillä ei nyt tällä hetkellä oo kyllä kovinkaan suurta merkitystä, kun sairaslomalla käsieni kanssa olen. Aamulla nää toimii hyvin herätyskellona, kun puutuvat, neulottuvat ja särkevät. Mutta se niistä ja muihin juttuihin!

Oltiin eilen Hukan kanssa koirien mätsäreissä. Sää ei todellakaan suosinut ja palella sai, kun 2,5h seistiin vesisateessa. Suurin osa ajasta meni luonnollisesti vain odotteluun. Saatiin kuitenkin punainen nauha, mikä hieman yllätti, ja jatkettiin kaikkien punaisten yhteiskehään. Pentuja oli hurjan paljon ja kaikki eri rotuisia (bostoninterriereitä taisi olla kaksi, mutta kuitenkin) ja hienoja. Punaisten yhteiskehässä ei sitten enää sijoituttu, mutta kokemusta sieltä vain hakemaan mentiinkin. Hukka käyttäytyi todella hienosti, seisoi ja juoksi kehässäkin ihan niin kuin kuuluukin. 

Kehässä oltiin ensin pareittain, Hukka esiintyy hienosti ja minä näytän sammakolta vihreän takkini kanssa...

Loppupäivä menikin sitten sujuvasti kotosalla. Simppu joutui pesulle ja harjaukseen ja mun yllätyksekseni kattila käyttäytyi ihan moitteettomasti. Vähän häntä toki vesi harmitti, mutta harja vielä sitäkin enemmän... 

Jumituin sohvalle katsomaan Frendejä ja loppujenlopuksi nukahdin ja otin sellaset pienet kahden ja puolen tunnin nokoset. Pikkasen jotain univelkaa on kaikesta heräilystä kertynyt, kun unta riitti silti koko yöksi. 

Aamurutiinit tässä kämpässä on hyvin selkeät: ensin Simpulle, Onnille ja Myylle ruokaa, muuten ei tule mistään mitään. Tällaisina aamuina, kun en lähde kotoa (ainakaan kiireellä) mihinkään, hoidan yleensä elikot täysin ennen kuin teen mitään muuta. Kaikille ruokaa, possujen häkkien ja kissan laatikon siivous. Ja kaikkien vesien vaihto. Tänään ajattelin olla reipas ja siivota täällä vähän muutenkin, Simpusta lähtee aivan tolkuton määrä karvaa. 

Onni makoilee omalla tyynyllään

Tiikeri aamutorkuilla

Elämä pyörii tällä hetkellä aika vahvasti nimenomaan työn, ponin ja kodin ympärillä. Tällä hetkellä toki ne työt mietityttää käsien takia, eikä fyysisesti paikan päällä ollen. Joskus tuntuu, että vuorokaudesta loppuu auttamatta tunnit kesken ja aina jää jotain tekemättä, vaikka todellisuudessa kaikki onkin ihan okei. Kehitän itselleni stressiä aivan kaikesta mahdollisesta, vaikka sitä pukkaa väkisinkin joistain jutuista. Mulla on kuitenkin kaikki ihan hyvin, ainakin siis ne perusasiat. Ainahan sitä voi enemmän toivoa. Alkuvuoden lähes jatkuva ahdistus on pikkuhiljaa helpottanut ja arki sujuu huomattavasti paremmin. 

Sen verran enemmän tunteja kun saisi, että kaiken tämänhetkisen lisäksi näkisi myös kaikkia ystäviä edes joka toinen viikko. Onneksi nykyään kommunikointi noin muutenkin on helppoa, mutta eihän se tietenkään sama asia ole, kuin nähdä kasvotusten. No, ainahan pitää olla jotain, missä on parantamisen varaa. Työpäivän jälkeen jäävä tuntimäärä on vain kovin vähäinen. Jos ponia menee liikuttamaan, niin siinäpä se ilta/aamu sitten melkein olikin. Iltavuoroviikoilla toki melkein kaikki muut ovatkin töissä tai koulussa, kun itsellä on se vapaa-aika. 

Kai se osaltaan on myös "aikuistumista". Tyypit opiskelee, tekee töitä, perustaa perhettä ja sen sellasta. Aikaa menee niihin asioihin väkisinkin enemmän kuin ennen. Mutta mun mielestä nämä vuodet on sitten niitä todellisia testejä ystävyydelle. Pysyykö kontaktit, vaikka ei kovin usein näkisikään? Mulla on muutamia aivan ihania ystäviä, joiden kanssa nähdään harvoin, mutta muuten ollaan yhteydessä kohtalaisen usein. Ja toivottavasti ollaan myös jatkossa. 

Näillä pohdinnoilla tähän päivään, nyt täytyy toimeentua kauppareissulle!

--