Yövahdin mietelmiä

Yli puolet yövahtiajasta mennyt. Kaikenmoisia. Päässä ei vilise juur yhtään mitään. On tiettyjä asioita, jotka ovat viime aikoina vallanneet ison alan ajatuksista. Miettii pohtii ja tuumailee eikä silti päädy mihinkään ratkaisuun. Huoh.
Kellutellaan Vuosnaisten kaijassa tällä hetkellä. Aamulla startataan kotia kohti. Btw tääl on hitosti meduusoi. Eilen hypittii puvut päällä mereen tosta kannelta. Vinssillä ylös. Suosittelen lämpimästi kainalolenkin oikein sijoittamista, liian alhaalla ku on ni rutisee kivasti selkä.
Telkkarist tulee jotai älyttömä hyvää tarkka-ampujaleffaa. Tuleepaha jottai. Jos vaik menis konehuonekierrokselle viel ennen vaihtoa. Sit pääsee pariks tuntii nukkuu vielä. Töttöröö.
Jokane tsäänssi on mahdollisuus.

Niin.

‎"It's an extraordinary thing to meet someone who you can bare your soul to and accept you for what you are. No measure of time with you will be long enough."

Eilinen terapiapuhelu sai mut taas ehkä vähän varmemmaksi. Hetkellisesti ehkä, mut en mä tästä pois halua. En.

Illat on pahimpia.

ei muuta.

Prkl

Saatanallinen vitutuksen multihuipentuma.
Mut poris ol iha jeu, jollei lasket pikku polvisärkyi.

Tänää oli kiva päivä. Kokonaisuudessaan. Työpäivät vähenee liian nopeesti ja jeeves mikä ikävä mul tulee niit ihmisiä oikeesti. Sen tajuaa päivä päivält paremmin. Huomenna ois sitte siivouspäivä, kun keskiviikkona naiset iskee roimasti myöhästyneelle yo-kahville. Onneks sitten syyskuussa on saunailta et näkee taas koko porukan. 

Nyt kun on pari viikkoa lenkkeillyt, niin tää yks välipäivä teettää semmoset omantunnontuskat et oksat pois. Hyi. Huomenna siis kahta kauheemmin! Ja pitäis kuulemma hevosen selkään kiivetä kans, kuinkahan ämmän käy... Viime kerrasta on sikana aikaa.

Tänää oli jotenki hämmentävä päivä. Lähin aamulla seittemältä lenkille, sit oltiin äitin kaa kaupungis ja sitte oli parturikin. Parturilta tullut "sulla on kauniit kasvonpiirteet" kommentti tuli niin puskista et seuraavaks olin jo hauska. Mut on se vaa hyvä se vakkariparturi!

Sit käytiin vähä korvessa moikkailee minimiimiraa, oli aivan sikakiva nähdä pitkäst aikaa. Entist enemmä kammoksuttaa töiden loppuminen, ku ne ihmiset on niin ihania.

Illalla kävin kattoo ku vemppaheppa hyppeli pilottinsa kanssa ja olin hämmennettävänä sielläkin ku iskettii ipana syliin. Niin pienet sormetkin.

Huomenna ois ohjelmassa pikkuninnin rippijuhlat. Voi ku siit on tullu iso tyttö. Se on mulle vähänku pikkusisko, välil rasittava mut silti rakas.

Täs tämne ko söpöillää vauvan kaa ja vähä näkee mu uut päätäki

muutama sana

Mukava pari päivää takana. Polttareita järjestelty ja tänään vietetty, oli erityisen mukavaa. Joskin tuossa seurassa on aina. Niistäpä sitten myöhemmin lisää ja mahdollisesti kuvamateriaalia.

Huomenna (tänään) ois sitten se heinäkuun ensimmäinen päivä. Kelit ei kyllä oo ollu ihan sitä luokkaa, mutta ens viikoks luvattiin jo vähän lämpimämpää. Toisaalta eipä mua haittaa viileyskään, töissä mä kuitenkin olen.

Ens viikolla tars hakea pari nassutinta kortteeraamaan meitsin katon alle. Heistä sitten lisää, kun ovat saapuneet.

Nyt, melkein 20h valvoneena, on pakko mennä unten maille. Huomenna taitaapi olla siivouspäivä ja valmistautumista tulevaan 4 aamuvuoroviikon putkeen.

Surullinen päivä

Ilta varsinkin. Mutta yksi kaunis otus taas saatettu viimeselle matkalle. Elämä ottaa...

Nyt näen kivoi flashei siit et mun hevonen olis ollu sen tilalla siinä. Jestas miten kovasti mä ikävöinkään sitä .

Meinas tulla itku mummua kattomassakin, kun mummu laittoi mun yokuvan pappan viereen ja totes et voi ku pappa tietäis et mun kuva on sen vieressä. Niimpä.. Voi kun olisit vielä täällä.

sunnuntaipohdintoja

Oon tässä nyt kaks tuntia miettinyt sitä, että kuinka kätevää olis kun vois purkittaa ajatukset ja ottaa ne sieltä sitten ihan yksi kerrallaan pohdittaviksi. Olis paljon helpompaa. Vaikka kaks purkkia. Pikkuajatukset ja sitten ne ajatukset, jotka vetää koko ajatuskerän tuhanteen umpisolmuun, vaikka eivät nekään elämää kaatavia kai ole.

Olen aika huolissani. Ystävästä. Koska 'ihan ok' ei ole riittävä. Ei ole. Koska sen näkee, ettei se ole ihan niinkään. Mä en tiedä mitä tekisin.

Huoh.

terppa

Herättää hieman itsessäkin hassuja ajatuksia, että viikon sisällä kolmen postauksen otsikossa on sana 'fuck'. Hmm... No, eipä tuo haittane.

Pääsin kuin pääsinkin kouluun ja nyt olen onnellistunut siitä, jeejee!

Eipä täs muuta.

äksooäksoo.

Aika korjata virheet

Niin. Pyytää anteeksi ja toivottavasti myös saada anteeksi.

Fuck it.

Niin siinä vain kävi. Meistä tuli aikuisia. Tai ainakin jotain siihen suuntaan. Jokainen alkaa jollain tapaa suunnitella omaa elämäänsä. Johonkin suuntaan. Silti mikään ei ole varmaa. Koskaan. Onko mikään edes pysyvää, millään tapaa? Mikään ei kai ole ikuista. Aika on petollinen.

I'm all fucked up.

Kaikki on ihan hyvin ja silti tuntuu et mikään ei ois hyvin. Kodissani sentään viihdyn.
Se sama vanha rikkonaisuus tekee paluuta. Se kipu joka yrittää korvata ystävän.
Ehkä ne mustelmat ja arvet vaan ovat tarpeen. Ehkä.

Wings, please

Aurinkoinen perjantaipäivä. Huomenna saa vaan olla, jes. Kroppa alkaa jo kaivata sitä. Tänään luvassa laatuaikaa pikkunipan kans<3

Eilen oli semmonen fiilis et olis ollu kiva saada hetkeks siivet. Edes hetkeksi.

Home sweet home

Kolme yötä omassa kotona oltu. Tähän mennessä ei oo ees pelottanut. Ekaa ahdistuskohtausta odotellen. Kaikki on kai jees. Juhlatki meni kivasti. Töis on hauskaa. Silti joku kolkuttelee takaraivossa. Mitäihmettä sanon minä. Eilen oltiin ikeas ja löysin vaik mitä kivaa. Hihi.

Lakituspäivä

Se ois sitten kolmen tunnin päästä aika painaa se valkolakki päähän ja hoilottaa vähän Gaudeamus igituria. Vähän jännittäis. Mut sitten se on viimein saavutettu, neljän pitkän vuoden jälkeen. Niin paljon on mahtunut siihen neljään vuoteen, huh huh...

Eilen Meiumuru autto viemään uuden sängyn kämpille. Tänään vietiin äitin kanssa hyllyjä ym, kyllähän siittä vielä koti tulee.<3

Pikapaniikkipostaus, koska kohta pitää alkaa laittaa naamaa järjestykseen.

Moment of weakness

There's "hell" in hello, "good" in goodbye, "lie" in believe, "over" in lover, "end" in friend, "ex" in next, & "if" in life.
Siitäkin huolimatta pitäis osata nauttia elämästä. Tarttua hetkiin kiinni. Menetettyä aikaa ei saa takaisin ja aika on julma. Se kuluu liian nopeasti juuri silloin, kun se toivoisi hidastavan vauhtiaan. Mutta se on ihan okei. On myös aikoja, jolloin se kulkee aivan liian nopeasti. Ei ehdi mukaan tapahtumiin, tuntuu kuin osa itsestä jäisi muualle. Sekin on ihan okei. Joskus hajottaa, vaikkei itse tietäisikään syytä. Superpaskat päivät on saatanasta, mutta ne kuuluu elämään.
Itsehän olen varsin hyvä sanomaan, kun huonoina päivinäni en puhu kenellekään, vaan olen ihan rikki ihan keskenäni. Tänään aamupäivällä oli semmonen hetki. Se oli melko lyhyt hetki ja helpotti heti, kun pääsi töihin. Työkaverit on ihan huippuja ja ajatukset oli hetkessä paljon parempaan suuntaan. Ne hetket kuitenkin vaanii ikään kuin jokaisen nurkan takana. Koko ajan saa olla hivenen varpaillaan.
Tässä siivoillessa on tullut vastaan kaiken näköisiä päiväkirjameininkejä. On suorastaan ikävä niitä aikoja, jolloin kirjoittamalla sai valutettua kaikki aivolimat ja sydänveret paperille (tai ruudulle, ihan sama). Enää en oikein hallitse sitä. Se vaatii tietyn olotilan, ennen kuin ne ajatukset löytää tiensä tekstin muotoon. Se vaatii tietyn ahdistuksen, surun, riemun, yksinäisyyden tai satunnaisen rikkonaisuuden. Tai no, eipä rikottua koskaan täysin ehjäksi saa, että se siitä satunnaisuudesta. Mutta pääasiassa ehjän veroinen kuitenkin.
Oon kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että ilman niitä kaikkia huonoja aikoja en olisi niin rohkea kuin olen nyt. Tai no en tiedä olenko rohkea vieläkään, mutta ainakin rohkeampi kuin ennen. Jotenkin olen kai päättänyt tarttua härkää sarvista ja hypätä elämän junaan ihan kunnolla kyytiin. Mihin se vie, en tiedä. Mutta pitääkö sitä vielä tässä vaiheessa tietääkään?
Oon opetellut olemaan onnellinen siitä mitä mulla on, koska mulla on kuitenkin pitkälti kaikki mitä tarvitsen. Joskus aion opetella vielä olemaan onnellinen myös itsestäni, mutta vielä ei ole sen aika. Olenhan mä itelleni ihan jees, mutta joskus haluan vielä olla itselleni myös hyvä.
Kaiken innon ja rohkeuden takana hiukan kolkuttelee myös pelko. En oo sitten kuitenkaan koskaan ollut yksin niin paljoa, kuin mitä tulen pian olemaan. Yksinäinen kyllä, mutta en yksin. Yritän kuitenkin ajatella niin, että elämä opettaa ja kaikkeen tottuu. Se ei kuitenkaan poista sitä pelkoa. Varsinkaan, kun tiedän olevani ensimmäisen viikon ihan hajalla ja rikkipoikki. Mutta se kai kuuluu siihen. Ei kai sen kuulukaan olla ihan yksinkertaista ja helppoa. Mikään muukaan ei ole.
Tämän illan pohdinta on suoritettu ja nyt suuntaan nukkumaan ennen kuin ajatukset juoksee niin etten enää saa nukuttua. Ajatuksille ei saa antaa liikaa valtaa.

Look in to the future

Lähestulkoon täydellinen sunnuntaipäivä alkaa olla takanapäin. Tuli nukuttua pitkään, istuskeltua auringossa maailman parhaan ystävän kanssa kuunnellen musiikkia ja rentouduttua. Kaikenkaikkiaan siis oikein hyvä päivä. Tällaisina päivinä tulee mietittyä niitä elämän pieniä asioita, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista. Ilman vastoinkäymisiä tästä elämästä ei selviä, eikä ilman niitä hyvät jutut tuntuisi niin hyviltä.

"Älä kadu tehtyä, vaan tekemättä jäänyttä." Osuvampaa lausahdusta ei ole. Jokainen tekee elämässään asioita, joita katuu. Mutta mitäpä jos jätettäisiin katumatta, koska jokainen tekee virheitä ja ne kuuluvat elämään. Ei katsota menneeseen, koska ne asiat on jo nähty. Katsotaan tulevaisuuteen, koska siellä on lukematon määrä asioita, joita emme vielä ole nähneet. Tartu hetkeen. Unohda menneet. Nauti siitä, että asiat ovat hyvin. Älä anna virheiden lannistaa. Niistä oppii, eikä niitä toista. Katse aurinkoon, sillä kaikki on hyvin.

Keskiviikkona sitten allekirjoittamaan vuokrasopimus kämpästä, jeejee! Alkava viikko on siis hieman normaalista poikkeava, kun sitten on torstaina lakitusharjoitukset, perjantaina lakitus ja lauantaina sitten juhlat. Mutta tästä se lähtee, elämä on vasta aluillaan.

Muistakaa kanssaeläjät, opitaan virheistä, kadutaan tekemättä jäänyttä ja ollaan onnellisia.

Dear diary pt. tuhat.

Kesän voisi kai sanoa viimein tulleen. On niin kiva, kun kaikki paikat vihertää ja on lämmintä. Niin ja tulipa ytl:stä lopulliset pisteetkin vihdoin ja nyt olen sitten virallisesti ylioppilas. Lakki on hankittu ja äidille lyyra myös. Ensi viikolla sitten lakitus ja juhlat. Ensi viikkoon mahtuu myös monta muuta jännää juttua, kuten esimerkiksi vuokrasopimuksen allekirjoittaminen ja muuton aloittaminen. Ehkä tämän myötä alkaa se kuuluisa uusi elämäkin?

Töissä on kivaa ja tuntuu, että päivät vaan hupenee liian nopeasti. Työ ei ehkä ole sitä, mitä olen aina halunnut tehdä (joskaan en myöskään tiedä millaista se unelmatyö olisi...), mutta työkaverit on ihan huippuja ja hauskaa riittää. Viimeksi tänään naurettiin vedet silmissä.

Huoneen perusteellinen siivous on aloitettu ja pakkaaminen siinä sivussa. Vaatekaappi on oikeastaan ainoa, jonka siivousta en ole vielä aloittanutkaan. Sepäs se suurin homma taitaa ollakin...

Iski äsken aivan järjetön ikävä. Ensin hevosherraani, koska juuri tällaisina aurinkoisina päivinä se otus oli parhaimmillaan. Sitten pappaa, koska en koskaan kuvitellut juhlivani ylioppilaaksi valmistumistani ilman häntä. Mutta neuvonantaja on poissa ja vain ikävä ja kultaiset muistot jäljellä.

Mua myöskin ärsyttää suuresti nykyinen katkonainen tapani kirjoittaa. Mihin on hävinnyt se tajunnanvirtana näytölle ilmestyvä yhtenäinen teksti? Toki se tekstin puute voi johtua myös siitä, etten oikein tiedä millaista se tajunnanvirta oikein on tällä hetkellä. Ei ainakaan kovin suoraa ja yksinkertaista, sen voin sanoa. Päässä pyörii jos jonkinlaista ajatusta menneestä, nykyisestä ja ennenkaikkea tästä hetkestä. Tiedän tehneeni elämässäni erittäinkin huonoja ratkaisuja, mutta eiköhän niitä vielä tässä vaiheessa elämää ehtisi korjailemaan. Tai ainakin tekemään seuraavalla kerralla paremman ratkaisun. Tämänhetkinen mielipiteeni on taas se, että koko ihastumisen tunteen (asiasta sadanteen) voisi poistaa tunnevalikoimasta. Onhan se tavallaan melko mukava tunne, mutta kun tähän hetkeen se ei oikein tunnu mahtuvan. Tai sitten vaan järki yrittää sanoa, että ajatus on täysin toivoton. Mutta minkäs teet, on se vaan kuitenkin niin söpö poika. Toisaalta ihastuminen täysin tuntemattomaan on kai melko harmitonta. Vai?  Elämä saattais olla sata kertaa helpompaa teelusikan tunneskaalalla.
Oon huomannut, että tää alkukesä on mulle sellasta innostumisen ja uuden aloittamisen aikaa. Kaikki ovet ovat avoinna ja toivottavat tervetulleiksi. Pienen ihmisen pää menee aivan sekaisin tällaisen mahdollisuusmäärän edessä. Tätä ajatusvyyhtiä alkaa olla niin jumalattoman suuri määrä, etten enää tiedä miten sitä lähtisin purkamaan. Tai kenelle, se taitaa olla toinen ongelma. Asiat on kuitenkin ihan hyvin, mutta jos nämä kaikki ajatukset saisi purettua, ne voisi olla vielä paremmin. Vaikka puhun lähes taukoamatta ja paljon, olen silti äärettömän huono puhumaan.

Ei muuta tällä kertaa. Paitsi että, haastan teidät muutkin joskus kirjoittamaan blogeihinne, örr.

pum?

Tuli taas semmonen olo et vois alottaa uuden elämän. Tai ainakin kääntää niin sanotusti puhtaan sivun. Onneks tossa kuun vaihteessa on siihen oikein hyvä mahdollisuus.

Sunnuntai oli aika kammopäivä. Tokihan oli paljon kivojakin juttuja, mut hyi saatana mikä ahdistuskohtaus. Siit onkin tovi, kun on viimeks sillain ahdistanut. Hyihyi.

Mun pää on täynnä jos jonkin sortin suunnitelmia ja palan halusta päästä toteuttamaan niitä. Elämän pieniä iloja. Tulis äkkiä perjantai. Ja sitten se toinen perjantai ja lauantai, sekä siinä samassa kuunvaihde. Ja sitten kesäkuun puoliväli. Sit tietäis taas enemmin tästäki elämästä!

Töis on ollu erityisen mukavaista. Huomen viel anivarhain viihtymään ja sitten ois pitkä viikonloppu.

Sarjassamme järjetöntä paskanjauhantaa, muttakun ei pään uumenista mitään järkevääkään tule.

Leimapäivä

Vihdoin siis tuo pitkään suunniteltu leima kintussa, hihi!

Kaboom

Serkkuplikka oli jotain haasteentynkää heittänyt tähän suuntaan, joten tällästä: Kirjoita itsestäsi kahdeksan asiaa, joista pidät. Ulkonäkö/luonne/taito/mikä vain. Nyt on lupa kehua itseään! Laita haaste eteenpäin ainakin yhdelle bloggaajalle. 

1. Bodyart
-Leimat etunenässä, ne on kaikki mulle tärkeitä ja niillä on erityinen merkitys.

2. Taistelutahto
-Jos sen nyt niin voi ilmaista. Enimmäkseenhän se taitaa olla silkkaa itsepäisyyttä.

3.Avoimuus
-Kaiken suhteen. Musiikki, ihmiset, tilanteet, tapahtumat... Minä itse.Toki mukaan mahtuu myös epäluuloja, mutta eikös niitä löydy ihan jokaiselta jotain asiaa kohtaan.

4. Kuunteleminen
-Osaan mielestäni kuunnella. Yritän jopa löytää muutaman niin sanotusti viisaan sanan avuksi, mutta näillä kokemuksilla on vaikea mitään kovin aurinkoista keksiä.

5. Nilkat
-Jos jostain ruumiinosastani pidän, niin se on sitte nilkat. Mut niihin ei saa koskea, se on järkyttävää.

6. Hummailu
-Olen äärityytyväinen, etten koskaan lopettanut harrastamista. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun 600kg eläin menee lähes pelkän ajatuksen voimalla haluamaasi suuntaan ja haluamaasi vauhtia.

7. Pyrkiminen huomaavaisuuteen
-Yritän olla huomaavainen ja mukava muille. On myös tilanteita, joissa on pakko laittaa itsensä etusijalle. Siksi sana 'pyrkiä'.

8. Kirjoittaminen
-Kun kaikki palaset loksahtaa kohdilleen, kirjoitan ihan hyvin. En kirjakielisesti moitteetonta tekstiä, vaan enemmänkin luontevaa ja värikästä tekstiä.

Onpa kammottava keksiä tollasia. Mut haastan Ipan ja Sarppaen 8) heheheh.

Mulla oli kyllä taas joku loistokas visio siitä, mitä tänään kirjoittaisin. No, se visio oli ja meni. Töissä oli ihan kiva päivä tänäänkin ja sain melko kivan määrän kappaleita tehtyä. Huomenna ja keskiviikkona olis sitten meiningeissä riipasta 12h päivät, niin saa samantien tehtyä torstain Ypäjäreissun sisälle. Toivottavasti siis saan olla sen verran pidemmät päivät.

Elämä on saanu rullailla ihan omin avuin viime aikoina. Pikkuhiljaa saapuu tunne siitä, että nyt aletaan polkea pojat vauhtia tähän toimintaan. Ei jarrutella. Sitä on tehty riittämiin. Sain ehkä maailman sulosimman viestin maailman parhaalta soulmatetytöltä! 'Hei pupu, mä tässä mietin että Adele ei olis koskaan tehnyt yhtä hyviä, palkittuja, platinaa myyneitä ja suurmenestykseen johtaneita levyjä jos se ei olisi käynyt läpi eroa sen poikaystävästä.' Se antoi ihan uutta voimaa tähän kevääseen. Mitä mä olisinkaan tehnyt, jos ei olis ollut sen tytön neuvoja ja rohkaisevia sanoja kaikenmaailman käänteissä.

Kuuntelin tänään ekaa kertaa elämässäni Westlifeltä sellasen biisin ku Us against the world (muistinkohan edes oikein...). Oli kyllä kuuntelemisen arvonen ja oli myös pakko linkata se Bimbaumurulle nassukirjaan. Tänne en jaksa linkitellä, mut suosittelen lämpimästi kuuntelemaan sen vaikka sieltä juutuupista.

Niin joo ja lauantaina mun kieli sai korunsa takasin! Siinä ohessa törmäsin unelmieni mieheen, mutta taitaa olla yhtä toiveajattelua kuin esimerkiksi se Vin Diesel... Paitsi että Vin Diesel jäis kakkoseks. Uskomatonta mutta totta. Sil vois kyl olla enemmän omaisuutta... No ihan sama, pointti tuli selväks kuitenkin.

Päämäärätön pohdinta taukoaa, päivän Bimbaukiintiö on aivan tyhjä ->

Loppuelämän ensimmäinen päivä

ei ole vielä tänään.

Oon tässä nyt sitte kaks päivää miettinyt, et mitä mä oikein elämälläni teen. Löytänyt vastauksiakin - tai ainakin tiedän pikkuhiljaa miten aloitan.

En aio sen suuremmin kertoa suunnitelmistani, koska mikään ei ole varmaa, enkä halua taas pettyä itseeni, kun jokin aiottu jääkin tekemättä. Itseeni saan pettyä kuitenkin joka päivä, eikä tästä tule yhtä sellaisista asioista. Näiden juttujen miettiminen vie ikävän ihan huippuunsa, koska ainoa ihminen jonka kanssa oikeasti haluaisin suunnitelmistani puhua, on pappa. Hän ymmärtäisi ajatukseni ja mitä haluan. Mutta koska asiat meni niin kuin meni, niin parhaan neuvonantajani tilalla on sementillä täytetty reikä mun mahassa. On hetkiä, jolloin sementti tuntuu katoavan ja elämä tulee tilalle. On myös hetkiä, jolloin se saatanan sementti tulee isolla rytinällä takaisin.

"Ei huominen kuulu mun ongelmiin
mä huoli en, vaan tartun hetkiin kii
Vaik tulevaisuus koittaa sekoittaa
mun pään
En aio sitä miettii kuitenkaan
tänään"

Tänään on ikävä. Tänään on tyhjä pää. Nyt on minusta-ei-ole-mihinkään-hetki. Nyt meen ryhdistäytymään.

&#/¤(/!=)"=¤()"%("&#/"%!

Kivaa maanantaita seuraa näköjään supersaatananpaska tiistai. Ahdistaapuristaa ja mikään ei oikein tunnu olevan hyvin. Sinänsä hassua, kun kaiken pitäis olla ihan jees. Alustavien pisteiden mukaan lakki tulossa. Töitäkin on kesäks. Kaiken pitäisi olla ihan jees.
Hassu juttu, mut ei tunnu siltä.
Mä en oikeastaan nyt enää jaksa yrittää saada ajatuksista kiinni. Sinkoilkoot perkele miten tykkäävät, olkoot sekaisin ku näyttävät siitä tykkäävän. Nyt on jo ihan sama. Kunhan tää päivä vaan loppuis.
Tääkin on niin turhauttavaa, en saa edes kirjoitettua. En yleensä luovuta ihan helposti, mut kyl nyt saa luvan riittää.

tired to be me

otsikko.

Tänään on ollu aika kivapäivä. No, toi oli kyllä väheksymistä. Mutta kuitenkin.
Aivot on ihan rullalla, joten mitä ikinä tähän saankaan kirjoitettua niin se on todennäköisesti hyvinkin sekavaista paskaa. On aika ajoin semmonen outo tyhjyydentunne (ja ei, en nyt tarkoita nälkää). En tarkkaan tiedä mistä sekin johtuu, mutta sen tiedän, ettei se ole kovin jees. Tai no ihan jees, niin ku minäkin.

Mun huumorintaju alkaa olla lopuillaan, koska ruoka on hyvää ja syöminen kivaa, mut ei oo tehny mieli mitään pariin päivään. Ei tuu nälkä. Eikä pysty tosiaan miettimään ruokaa, jos ei oo nälkä.

Elämä satuttaa.

Se tunne, kun seinät kaatuu päälle.
Se tunne, kun ahdistaa niin, ettei meinaa saada henkeä.
Se tunne, kun tunnit juoksee ohi liian nopeasti.
Se tunne, kun et hallitse mitään ja hallitset kaikkea.

Tulee niin Jumala-olo, kun päättää milloin toisen on aika lähteä. Kuka minä olen päättämään kenenkään elämästä tai kuolemasta? Koska minusta tuli se, joka lähettää rakkaimpansa koukkuun? Ajatukset pyörii päässä, vaikka tasan tarkkaan tiedänkin toimivani hevoseni parhaaksi.

Aamulla poni lähtee. Kauhulla lasken tunteja siihen hetkeen, kun saatan rakkaan viimeiselle matkalle.

Suurin suru on sanaton

Maailman vaikein, lopullinen päätös on tehty. Rakas hevoseni, elämäni hevonen, ensimmäinen oma hevoseni lähtee viimeiselle matkalle kohti taivaslaitumia. Olo on käsittämättömän tyhjä. Jäljelle jää vain kauniit muistot rakkaasta.

Rakastan sinua ikuisesti.

Kaikki muukin menee pääosin päin vittua. Olis liian helppoa jos kaikki menis hyvin, jos ei ihastuis kehenkään, kukaan ei kuolis ja näin. Mut ei, ni vittu ei.