tiistai 27. maaliskuuta 2012

Loppuelämän ensimmäinen päivä

ei ole vielä tänään.

Oon tässä nyt sitte kaks päivää miettinyt, et mitä mä oikein elämälläni teen. Löytänyt vastauksiakin - tai ainakin tiedän pikkuhiljaa miten aloitan.

En aio sen suuremmin kertoa suunnitelmistani, koska mikään ei ole varmaa, enkä halua taas pettyä itseeni, kun jokin aiottu jääkin tekemättä. Itseeni saan pettyä kuitenkin joka päivä, eikä tästä tule yhtä sellaisista asioista. Näiden juttujen miettiminen vie ikävän ihan huippuunsa, koska ainoa ihminen jonka kanssa oikeasti haluaisin suunnitelmistani puhua, on pappa. Hän ymmärtäisi ajatukseni ja mitä haluan. Mutta koska asiat meni niin kuin meni, niin parhaan neuvonantajani tilalla on sementillä täytetty reikä mun mahassa. On hetkiä, jolloin sementti tuntuu katoavan ja elämä tulee tilalle. On myös hetkiä, jolloin se saatanan sementti tulee isolla rytinällä takaisin.

"Ei huominen kuulu mun ongelmiin
mä huoli en, vaan tartun hetkiin kii
Vaik tulevaisuus koittaa sekoittaa
mun pään
En aio sitä miettii kuitenkaan
tänään"

Tänään on ikävä. Tänään on tyhjä pää. Nyt on minusta-ei-ole-mihinkään-hetki. Nyt meen ryhdistäytymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti