Moment of weakness

There's "hell" in hello, "good" in goodbye, "lie" in believe, "over" in lover, "end" in friend, "ex" in next, & "if" in life.
Siitäkin huolimatta pitäis osata nauttia elämästä. Tarttua hetkiin kiinni. Menetettyä aikaa ei saa takaisin ja aika on julma. Se kuluu liian nopeasti juuri silloin, kun se toivoisi hidastavan vauhtiaan. Mutta se on ihan okei. On myös aikoja, jolloin se kulkee aivan liian nopeasti. Ei ehdi mukaan tapahtumiin, tuntuu kuin osa itsestä jäisi muualle. Sekin on ihan okei. Joskus hajottaa, vaikkei itse tietäisikään syytä. Superpaskat päivät on saatanasta, mutta ne kuuluu elämään.
Itsehän olen varsin hyvä sanomaan, kun huonoina päivinäni en puhu kenellekään, vaan olen ihan rikki ihan keskenäni. Tänään aamupäivällä oli semmonen hetki. Se oli melko lyhyt hetki ja helpotti heti, kun pääsi töihin. Työkaverit on ihan huippuja ja ajatukset oli hetkessä paljon parempaan suuntaan. Ne hetket kuitenkin vaanii ikään kuin jokaisen nurkan takana. Koko ajan saa olla hivenen varpaillaan.
Tässä siivoillessa on tullut vastaan kaiken näköisiä päiväkirjameininkejä. On suorastaan ikävä niitä aikoja, jolloin kirjoittamalla sai valutettua kaikki aivolimat ja sydänveret paperille (tai ruudulle, ihan sama). Enää en oikein hallitse sitä. Se vaatii tietyn olotilan, ennen kuin ne ajatukset löytää tiensä tekstin muotoon. Se vaatii tietyn ahdistuksen, surun, riemun, yksinäisyyden tai satunnaisen rikkonaisuuden. Tai no, eipä rikottua koskaan täysin ehjäksi saa, että se siitä satunnaisuudesta. Mutta pääasiassa ehjän veroinen kuitenkin.
Oon kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että ilman niitä kaikkia huonoja aikoja en olisi niin rohkea kuin olen nyt. Tai no en tiedä olenko rohkea vieläkään, mutta ainakin rohkeampi kuin ennen. Jotenkin olen kai päättänyt tarttua härkää sarvista ja hypätä elämän junaan ihan kunnolla kyytiin. Mihin se vie, en tiedä. Mutta pitääkö sitä vielä tässä vaiheessa tietääkään?
Oon opetellut olemaan onnellinen siitä mitä mulla on, koska mulla on kuitenkin pitkälti kaikki mitä tarvitsen. Joskus aion opetella vielä olemaan onnellinen myös itsestäni, mutta vielä ei ole sen aika. Olenhan mä itelleni ihan jees, mutta joskus haluan vielä olla itselleni myös hyvä.
Kaiken innon ja rohkeuden takana hiukan kolkuttelee myös pelko. En oo sitten kuitenkaan koskaan ollut yksin niin paljoa, kuin mitä tulen pian olemaan. Yksinäinen kyllä, mutta en yksin. Yritän kuitenkin ajatella niin, että elämä opettaa ja kaikkeen tottuu. Se ei kuitenkaan poista sitä pelkoa. Varsinkaan, kun tiedän olevani ensimmäisen viikon ihan hajalla ja rikkipoikki. Mutta se kai kuuluu siihen. Ei kai sen kuulukaan olla ihan yksinkertaista ja helppoa. Mikään muukaan ei ole.
Tämän illan pohdinta on suoritettu ja nyt suuntaan nukkumaan ennen kuin ajatukset juoksee niin etten enää saa nukuttua. Ajatuksille ei saa antaa liikaa valtaa.

Look in to the future

Lähestulkoon täydellinen sunnuntaipäivä alkaa olla takanapäin. Tuli nukuttua pitkään, istuskeltua auringossa maailman parhaan ystävän kanssa kuunnellen musiikkia ja rentouduttua. Kaikenkaikkiaan siis oikein hyvä päivä. Tällaisina päivinä tulee mietittyä niitä elämän pieniä asioita, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista. Ilman vastoinkäymisiä tästä elämästä ei selviä, eikä ilman niitä hyvät jutut tuntuisi niin hyviltä.

"Älä kadu tehtyä, vaan tekemättä jäänyttä." Osuvampaa lausahdusta ei ole. Jokainen tekee elämässään asioita, joita katuu. Mutta mitäpä jos jätettäisiin katumatta, koska jokainen tekee virheitä ja ne kuuluvat elämään. Ei katsota menneeseen, koska ne asiat on jo nähty. Katsotaan tulevaisuuteen, koska siellä on lukematon määrä asioita, joita emme vielä ole nähneet. Tartu hetkeen. Unohda menneet. Nauti siitä, että asiat ovat hyvin. Älä anna virheiden lannistaa. Niistä oppii, eikä niitä toista. Katse aurinkoon, sillä kaikki on hyvin.

Keskiviikkona sitten allekirjoittamaan vuokrasopimus kämpästä, jeejee! Alkava viikko on siis hieman normaalista poikkeava, kun sitten on torstaina lakitusharjoitukset, perjantaina lakitus ja lauantaina sitten juhlat. Mutta tästä se lähtee, elämä on vasta aluillaan.

Muistakaa kanssaeläjät, opitaan virheistä, kadutaan tekemättä jäänyttä ja ollaan onnellisia.

Dear diary pt. tuhat.

Kesän voisi kai sanoa viimein tulleen. On niin kiva, kun kaikki paikat vihertää ja on lämmintä. Niin ja tulipa ytl:stä lopulliset pisteetkin vihdoin ja nyt olen sitten virallisesti ylioppilas. Lakki on hankittu ja äidille lyyra myös. Ensi viikolla sitten lakitus ja juhlat. Ensi viikkoon mahtuu myös monta muuta jännää juttua, kuten esimerkiksi vuokrasopimuksen allekirjoittaminen ja muuton aloittaminen. Ehkä tämän myötä alkaa se kuuluisa uusi elämäkin?

Töissä on kivaa ja tuntuu, että päivät vaan hupenee liian nopeasti. Työ ei ehkä ole sitä, mitä olen aina halunnut tehdä (joskaan en myöskään tiedä millaista se unelmatyö olisi...), mutta työkaverit on ihan huippuja ja hauskaa riittää. Viimeksi tänään naurettiin vedet silmissä.

Huoneen perusteellinen siivous on aloitettu ja pakkaaminen siinä sivussa. Vaatekaappi on oikeastaan ainoa, jonka siivousta en ole vielä aloittanutkaan. Sepäs se suurin homma taitaa ollakin...

Iski äsken aivan järjetön ikävä. Ensin hevosherraani, koska juuri tällaisina aurinkoisina päivinä se otus oli parhaimmillaan. Sitten pappaa, koska en koskaan kuvitellut juhlivani ylioppilaaksi valmistumistani ilman häntä. Mutta neuvonantaja on poissa ja vain ikävä ja kultaiset muistot jäljellä.

Mua myöskin ärsyttää suuresti nykyinen katkonainen tapani kirjoittaa. Mihin on hävinnyt se tajunnanvirtana näytölle ilmestyvä yhtenäinen teksti? Toki se tekstin puute voi johtua myös siitä, etten oikein tiedä millaista se tajunnanvirta oikein on tällä hetkellä. Ei ainakaan kovin suoraa ja yksinkertaista, sen voin sanoa. Päässä pyörii jos jonkinlaista ajatusta menneestä, nykyisestä ja ennenkaikkea tästä hetkestä. Tiedän tehneeni elämässäni erittäinkin huonoja ratkaisuja, mutta eiköhän niitä vielä tässä vaiheessa elämää ehtisi korjailemaan. Tai ainakin tekemään seuraavalla kerralla paremman ratkaisun. Tämänhetkinen mielipiteeni on taas se, että koko ihastumisen tunteen (asiasta sadanteen) voisi poistaa tunnevalikoimasta. Onhan se tavallaan melko mukava tunne, mutta kun tähän hetkeen se ei oikein tunnu mahtuvan. Tai sitten vaan järki yrittää sanoa, että ajatus on täysin toivoton. Mutta minkäs teet, on se vaan kuitenkin niin söpö poika. Toisaalta ihastuminen täysin tuntemattomaan on kai melko harmitonta. Vai?  Elämä saattais olla sata kertaa helpompaa teelusikan tunneskaalalla.
Oon huomannut, että tää alkukesä on mulle sellasta innostumisen ja uuden aloittamisen aikaa. Kaikki ovet ovat avoinna ja toivottavat tervetulleiksi. Pienen ihmisen pää menee aivan sekaisin tällaisen mahdollisuusmäärän edessä. Tätä ajatusvyyhtiä alkaa olla niin jumalattoman suuri määrä, etten enää tiedä miten sitä lähtisin purkamaan. Tai kenelle, se taitaa olla toinen ongelma. Asiat on kuitenkin ihan hyvin, mutta jos nämä kaikki ajatukset saisi purettua, ne voisi olla vielä paremmin. Vaikka puhun lähes taukoamatta ja paljon, olen silti äärettömän huono puhumaan.

Ei muuta tällä kertaa. Paitsi että, haastan teidät muutkin joskus kirjoittamaan blogeihinne, örr.

pum?

Tuli taas semmonen olo et vois alottaa uuden elämän. Tai ainakin kääntää niin sanotusti puhtaan sivun. Onneks tossa kuun vaihteessa on siihen oikein hyvä mahdollisuus.

Sunnuntai oli aika kammopäivä. Tokihan oli paljon kivojakin juttuja, mut hyi saatana mikä ahdistuskohtaus. Siit onkin tovi, kun on viimeks sillain ahdistanut. Hyihyi.

Mun pää on täynnä jos jonkin sortin suunnitelmia ja palan halusta päästä toteuttamaan niitä. Elämän pieniä iloja. Tulis äkkiä perjantai. Ja sitten se toinen perjantai ja lauantai, sekä siinä samassa kuunvaihde. Ja sitten kesäkuun puoliväli. Sit tietäis taas enemmin tästäki elämästä!

Töis on ollu erityisen mukavaista. Huomen viel anivarhain viihtymään ja sitten ois pitkä viikonloppu.

Sarjassamme järjetöntä paskanjauhantaa, muttakun ei pään uumenista mitään järkevääkään tule.

Leimapäivä

Vihdoin siis tuo pitkään suunniteltu leima kintussa, hihi!

Kaboom

Serkkuplikka oli jotain haasteentynkää heittänyt tähän suuntaan, joten tällästä: Kirjoita itsestäsi kahdeksan asiaa, joista pidät. Ulkonäkö/luonne/taito/mikä vain. Nyt on lupa kehua itseään! Laita haaste eteenpäin ainakin yhdelle bloggaajalle. 

1. Bodyart
-Leimat etunenässä, ne on kaikki mulle tärkeitä ja niillä on erityinen merkitys.

2. Taistelutahto
-Jos sen nyt niin voi ilmaista. Enimmäkseenhän se taitaa olla silkkaa itsepäisyyttä.

3.Avoimuus
-Kaiken suhteen. Musiikki, ihmiset, tilanteet, tapahtumat... Minä itse.Toki mukaan mahtuu myös epäluuloja, mutta eikös niitä löydy ihan jokaiselta jotain asiaa kohtaan.

4. Kuunteleminen
-Osaan mielestäni kuunnella. Yritän jopa löytää muutaman niin sanotusti viisaan sanan avuksi, mutta näillä kokemuksilla on vaikea mitään kovin aurinkoista keksiä.

5. Nilkat
-Jos jostain ruumiinosastani pidän, niin se on sitte nilkat. Mut niihin ei saa koskea, se on järkyttävää.

6. Hummailu
-Olen äärityytyväinen, etten koskaan lopettanut harrastamista. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun 600kg eläin menee lähes pelkän ajatuksen voimalla haluamaasi suuntaan ja haluamaasi vauhtia.

7. Pyrkiminen huomaavaisuuteen
-Yritän olla huomaavainen ja mukava muille. On myös tilanteita, joissa on pakko laittaa itsensä etusijalle. Siksi sana 'pyrkiä'.

8. Kirjoittaminen
-Kun kaikki palaset loksahtaa kohdilleen, kirjoitan ihan hyvin. En kirjakielisesti moitteetonta tekstiä, vaan enemmänkin luontevaa ja värikästä tekstiä.

Onpa kammottava keksiä tollasia. Mut haastan Ipan ja Sarppaen 8) heheheh.

Mulla oli kyllä taas joku loistokas visio siitä, mitä tänään kirjoittaisin. No, se visio oli ja meni. Töissä oli ihan kiva päivä tänäänkin ja sain melko kivan määrän kappaleita tehtyä. Huomenna ja keskiviikkona olis sitten meiningeissä riipasta 12h päivät, niin saa samantien tehtyä torstain Ypäjäreissun sisälle. Toivottavasti siis saan olla sen verran pidemmät päivät.

Elämä on saanu rullailla ihan omin avuin viime aikoina. Pikkuhiljaa saapuu tunne siitä, että nyt aletaan polkea pojat vauhtia tähän toimintaan. Ei jarrutella. Sitä on tehty riittämiin. Sain ehkä maailman sulosimman viestin maailman parhaalta soulmatetytöltä! 'Hei pupu, mä tässä mietin että Adele ei olis koskaan tehnyt yhtä hyviä, palkittuja, platinaa myyneitä ja suurmenestykseen johtaneita levyjä jos se ei olisi käynyt läpi eroa sen poikaystävästä.' Se antoi ihan uutta voimaa tähän kevääseen. Mitä mä olisinkaan tehnyt, jos ei olis ollut sen tytön neuvoja ja rohkaisevia sanoja kaikenmaailman käänteissä.

Kuuntelin tänään ekaa kertaa elämässäni Westlifeltä sellasen biisin ku Us against the world (muistinkohan edes oikein...). Oli kyllä kuuntelemisen arvonen ja oli myös pakko linkata se Bimbaumurulle nassukirjaan. Tänne en jaksa linkitellä, mut suosittelen lämpimästi kuuntelemaan sen vaikka sieltä juutuupista.

Niin joo ja lauantaina mun kieli sai korunsa takasin! Siinä ohessa törmäsin unelmieni mieheen, mutta taitaa olla yhtä toiveajattelua kuin esimerkiksi se Vin Diesel... Paitsi että Vin Diesel jäis kakkoseks. Uskomatonta mutta totta. Sil vois kyl olla enemmän omaisuutta... No ihan sama, pointti tuli selväks kuitenkin.

Päämäärätön pohdinta taukoaa, päivän Bimbaukiintiö on aivan tyhjä ->