Memento Vivere: Päivitys ja muita juttuja

On taas kulunut niin pitkä tovi viimeisestä kirjoituskerrasta, että tässä välillä olen muutamaankin otteeseen ehtinyt ihan unohtaa koko blogin olemassaolon. Mitenkään aktiivisesti en ole koskaan kirjoittanut ja eniten nimenomaan itselleni ja purkaakseni omia tuntojani. Ja voi että, niitäpä onkin totisesti ollut. Vanhoja tekstejä silmäillessäni sain kyllä aikaan melkoisen myötähäpeän mennyttä itseäni kohtaan, mutta onneksi niille vanhoille asioille pystyy nykyään jo naureskelemaankin.

Olen viimeksi kirjoitellut suunnilleen käsileikkausten ja SAMK:ssa aloittamisen tienoilla ja voi että, miten paljon asiat ovatkaan sen jälkeen muuttuneet. Kädet toki leikattiin ja ne onkin kutakuinkin kunnossa, mutta kaikki muu onkin enemmän ja vähemmän eri tavalla nykyään.

Aloittaa voisin vaikka siitä, että SAMK ja kansainvälinen kauppa ei ollut sitten hiukkaakaan minulle sopiva homma. Pyöreästi vuoden siellä kiikuttelin ja yritin nyhtää kasaan edes muutaman opintopisteen, mutta oli kyllä onnetonta meininkiä. Olihan siinä ympärillä kaikenlaista, joka vaikeutti opiskelua ja ennenkaikkea elämää ylipäätään. Niistä on kuitenkin päästy kunnialla yli ja nykyisin elelen varsin seesteistä ja tasapainoista elämää.

Aloitin tämän vuoden alussa (jälleen) uuden alan opinnot ja nyt tunnen vihdoin olevani sellaisella alalla, joka minua todella kiinnostaa ja tunnen omakseni. Parin vuoden päästä pitäisi siis valmistua lähihoitajaksi. Mietiskelin tätä vaihtoehtoa jo lukion loppusuoralla ja taisin hakeakin, mutta silloin kiikarissa oli vielä merikoulu ja muut maailmaa syleilevät vaihtoehdot. Jälkeenpäin ajatellen olen enemmän kuin tyytyväinen, että muutaman vuoden kasvoin ennen tämän alan aloittamista.

Piakkoin tulee myös ensimmäinen vuosi täyteen yhteistä matkaa rakkaan avovaimoni kanssa. Olen onnellisempi kuin koskaan ennen ja löytänyt rinnalleni sen ihmisen, jonka kanssa toivottavasti saan jakaa elämäni pitkälle tästä eteenpäinkin.

Onhan niitä muutoksia tässä ehtinyt tapahtua, ystäväpiiri vähän muuttua ja sen sellaista, mutta olen kuitenkin viimeinkin sisäistänyt sen, että tätä elämää eletään kuitenkin itselle eikä muille. On myös täysin totta, että vaikeina aikoina ja muutosten myllerryksessä totisesti huomaa sen, ketkä siinä ystäväpiirissä on niitä oikeita ja ketkä ei ehkä olekaan. Toiset lähtee, toiset jää. Toki väistämättä jossain vaiheessa elämää siinäkin muutoksia tapahtuu, enkä ole mitenkään näistä muutoksista katkera. Olen kiitollinen muistoista ja pyrinkin muistelemaan kaikkia hyvällä, Elämä on liian lyhyt katkeruuteen ja anteeksiantamattomuuteen.

Kirjoittaminen tuntuu taas jollain tavalla hyvältä ja saatankin tehdä sitä jonkin verran tästä eteenpäin. Tai sitten en, molemmat vaihtoehdot ovat aivan yhtä todennäköisiä.

Loppuun kuitenkin vielä muutama kuva, ettei nyt ihan pelkäksi sanavirraksi jäisi tämä comeback -teksti.