torstai 27. elokuuta 2015

Opiskelijaelämään opettelua ja syksyn odotusta

Niin musta sitte tuli SAMK:ilainen. Enpä ois jokunen vuosi sitten ehkä ihan näin ajatellut, mutta tässä sitä ollaan ja tuntuu ihan hyvältä.

Taas on tapahtunut paljon, niin hyvää kuin vähän vähemmän hyvääkin. Pääasiassa asiat on kai pikkuhiljaa jätjestymään päin. Luulisin. Tai ainakin toivoisin niin.


sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Midsummer


Muutama päivä saariston rauhassa ja upeissa maisemissa tekee ihmeitä ihmiselle. Unohtamatta ihanaa seuraa. 

On päiviä, kun kaikki tuntuu ihan kohtalaisen hyvältä. Ja sitte niitä päiviä, kun ei tosiaan tunnu hyvältä. Mutta tämä viikonloppu on ollut erityisen hyvä.

Pää tyhjäksi arjesta. Onnistui.
 

torstai 11. kesäkuuta 2015

Todellisuus

Viimeaikoina on potkittu päähän ihan huolella. Pääsiäisestä saakka oon ollu sairaslomalla ja toinen käsi on leikattu, syksyllä sitte toinen. Pääsykokeissakin kävin, en toki lukematta, käytin itsenikin yllättävän määrän aikaa lukemiseen. 
Stressin määrä on ollu kyllä jotain ihan mieletöntä. Kaikesta. Hetkittäin on sellanen olo et haluais vaan kadota johonkin, edes pieneksi toviksi, jotta sais pienen rauhan itselleen. Tuntuu siltä, ku ois vedetty piikkilankaa sisäelinten ympärille ja joinain päivinä se kiristyy äärimmilleen melkein salpaa hengityksen. Sellasina hetkinä on kamalan vaikea olla. Onnekseni mulla on aivan mielettömän hyviä ystäviä, jotka helpottaa mun oloa. Saa mut nauramaan. Hetkeksi poistaa sen ahdistuksen kokonaan.
En ole varma olenko eniten surullinen, vihainen vai pettynyt. Vai onko tää tunne lähinnä vaan kombo noista kaikista. Ehkä niin. Ajattelin aika pitkään, ettei tule olemaan helppoa hyväksyä tätä kaikkea. Mutta toisaalta - miksi hyväksyä mitään mikä ei ole hyväksyttävää? 
En enää edes tiedä johtuuko tämä olo ainoastaan tästä vai onko tässä mukana muutakin. Tai on tietenkin. Mutta kaikkeen muuhun on sentään jollain määrin pystynyt vaikuttamaan. 
Mua jännittää lähes koko ajan. Tai en tiedä jännittääkö, mutta fyysinen tunne on täysin samanlainen. Eikä sitä oikein mielellään tuntisi jatkuvasti. Eikä ainakaan näin, ettei tiedä mistä se tunne tulee. Ahdistus on selkeä, joskin ikävämpi tunne. Mutta se on selkeä ja tiedän tasan syyt siihen. 
Odotan vaan sitä lämpöä, pitkiä kesäpäiviä, lämmintä merituulta, hetkiä jolloin voi vain nauttia kesästä. 
Ehdin vihdoin lukea Antti Holman kirjan (Järjestäjä) alusta loppuun. Ja se on hyvä. Ihan mieletön. Jossain vaiheessa kirjaa huomaa jopa ohuesti toivovansa kliseistä kaksi saa toisensa -loppua, mutta toisaalta haluaisi erilaisuutta. Mutta sieltä tulikin erinomaisuutta. Toivottavasti kirjoittaa ainakin joskus vielä lisääkin.
Kirja on hyvä. Pakokeino, ajanviete. 
Seuraavaksi aloitan 2014 Finlandia palkinnon saaneen He eivät tiedä mitä tekevät (Jussi Valtonen). 
Nyt lenkille, juoksemaan pois tätä fiilistä. Mutta kaiken tän paskankin keskellä mä jotenkin uskon, että asiat jossain vaiheessa järjestyy. Tätä on vaan ollu jo pikkasen liian kauan. Mut ne on ne kolme sanaa elämästä. 

"It goes on."


maanantai 27. huhtikuuta 2015

Heppatyttö92_forever

Viikonloppu oli ja menikin siinä samassa. Näin sairaslomalla ei kuitenkaan noilla viikonpäivillä ole niin väliä, juuri ja juuri tietää missä päivässä mennään. Kehitin jostain jonkun älyttömän yskän, liekkö jotain jälkimaininkeja taannoin sairastetusta flunssasta. Pientä keuhkoputken rohinaa lukuunottamatta (ja käsijuttuja, mutta niitä nyt on turha enää edes mainita...) olo on hyvä ja kävinkin tänään aamulla lenkillä. Lyhyellä kylläkin, kun yskittäminen alkaa heti, kun vähän hengästyy. Oli jotenkin ihan mielettömän ihana herätä seitsemältä siihen, että aurinko paistaa.

Sinivuokkoja on ihan mielettömästi!

Peilityyni. Kirjaimellisesti.

Perjantaina olin ajamassa ponin, oli kyllä semmosta ämmätamma-aikaa neidillä... Loppuviimeksi lenkki meni kuitenkin hyvin ja kivaakin oli, vaikka vähän kaikkea pitikin kytätä. Poni toimii kyllä kärryjen edessä jo tosi hyvin, ottaen huomioon miten lyhyen aikaa sitä vasta on aktiivisesti ajettu.
   Lauantaina oli viimäsen päällä heppailupäivä. Kävin ensin ratsastamassa Tompan sänkipellolla, vanha herra toimi yllättävänkin hyvin. Alkuun toki meni aikansa, että kaikki avut meni läpi ja hevonen taipui kunnolla. Sen jälkeen ruuna toimikin lähes ajatuksella! On se hauska otus.
   Tompan jälkeen vuorossa oli Sanni. Sanni oli perjantaina käyttäytynyt kuuleman mukaan ihan possusti ja liikutus jäänyt hyvin lyhyeksi, joten odotin sitä käytöstä myös mun kanssa. Juoksutin ensin ja sitten kiipesin kyytiin - eikä mitään ongelmaa, possuilua tai muutakaan urpoilua missään vaiheessa. Laukatkin nousi ihan ok. Pääasiassa keskityttiin eteen alas ravailuun lähes vapain ohjin ja Sanni venyttikin aika hyvin. Hiukan tietenkin jäi vielä parantamista, mutta niinhän se aina on.
   Milla ratsasti ponilla ja yritin vierestä selittää. Siirtymisiä, voltteja, kiemuroita... ponin perushallintaa lähinnä. Pätkissä meni oikeinkin hyvin ja poni jopa jaksoi kuunnella pilottiaan. Jossain vaiheessa Milla myöhästyi reagoinnissaan ja jäi niille sijoilleen, kun poni paineli toiseen päähän peltoa. Onneksi selvittiin mustelmalla ja säikähdyksellä, ja Milla reippaana kiipesi vielä hetkeksi takaisin riiviöponin kyytiin.
   Eilen oltiin taas sänkipellolla koko trion voimin, Hellu itse Tompalla, Anna Sannilla ja minä ponin kanssa. Juoksutin vähän löysiä pois, ohjasajoin ja juoksutin kahdella ohjalla. Poni toimi todella hyvin, olin jopa hiukan yllättynyt lauantaisen käytöksen jäljiltä. Josko tänään antais olla ja laittais huomenna taas kärryt perään. Suunniteltiin laittaa silmälaput, että lopettais sen turhan sivuille kyttäämisen ja kulkis suorempana. No, kokeilemallahan sen sitte huomaa!

Kaunis poni <3
"There are only two emotions that belong in the saddle: a sense of humor and patience."
-John Lyons-

Tänään ois ohjelmassa kauppareissua pikkuserkun kanssa ja illalla Verkkokariin SuVe:n talkoisiin. Eikös tääkin päivä siis saada kulumaan ongelmitta.
Kisu on pikkuhiljaa sisäistänyt, että mä olen kotona pitkälti koko päivän. Alkuun hän ei meinannut millään malttaa nukkua vaikka oli selvästi tosi väsynyt. Nyt maistuu kyllä uni jo täysin normaalisti, vaikka mä jotain hääräisinkin.



Loppuun tb-henkiset kuvat Sannista 5-vuotiskeväältä, eli kaksi vuotta sitten.



tiistai 21. huhtikuuta 2015

There's light even in the darkest places

Tiistai on yleensä viikon surkein päivä, mutta tähän mennessä ei ole vielä mitään suurempaa ketutusta päässyt syntymään. Diakin avoimen amk:n tenttipäivä, omasta mielestä meni ainakin osittain ihan ok, vaikka aika loppuikin auttamatta kesken. No, parhaani tein. 
   Eilen oli taas lääkäri. Kädet on tutkittu ja todettu, että leikkaus täytyy molemmille tehdä, joten lääkäri laittoi lähetteen Poriin käsikirurgiaan. Mä niin toivon, että pääsisin sinne nopeasti. Kymmenen kiloa puristusvoimaa on hävinnyt kummastakin kädestä. Oho. 
   
Olin lauantaina ajamassa ponia! Pidempi vapaa ja kengitys oli tehnyt ihan hyvää. Janina oli kärryillä myös, eikä poni välittänyt tasaisella eikä ylämäessä lisäpainosta. Alamäet olikin sitten toinen juttu... eli siinäpä meille treenattavaa. Ponin käytöksestä alkaa pikkuhiljaa huomata lähestyvän kesän ja ötökät. Loimitussirkus, pesut ja rasvaukset on jo ihan nurkan takana. Allergialääkkeitähän poni on syönyt jo kuukauden päivät. 
   Josko sitä huomenna menisi taas heittämään lenkin ponin kanssa, kun nuo leikkaukset tulee sitten kyllä tuomaan sellaisen pakkoloman, ainakin mun osaltani. Kuvia ei tällä kertaa tullut otettua, unohtui ihan täysin.

Huomasin eilen, että juhannukseen on ihan oikeasti enää kaksi kuukautta. Aika menee pelottavan nopeasti. Kesäsuunnitelmia ei liiemmin ole, mutta ainakin Kustaviin on päästävä! Siinä paikassa on jotain, mikä vetoaa muhun aika lujaa. Toki sen saman tekee meri ja saaristo noin ylipäätäänkiin, eli täytyyhän nämä Rauman omatkin jutut vierailla - Kylmäpihlaja, Kuuskajaskari, Reksaari...

Olo on taas ollut ihan kummallinen. Vähän kuin jännittäisi koko ajan jotain. Paljon. En vain oikein keksi, mitä muka jännittäisin. Leikkaukset ei jännitä mua vielä, mutta kai sekin tähän jotenkin liittyy. Ehkä kaikki on vaan liian sekaisin, liian suuressa muutoksessa? En tiedä.





Ed Sheeran on ollu melko hyvä rauhoittaja näihin oloihin. Suosittelen.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Perjantai ja liikaa ajatuksia

   Viimeinen viikko, melkein kaksi, on kyllä ollut sellaista psyykkistä vuoristorataa, että huh huh. Jotenkin kaikki asiat on taas ihan päälaellaan, eikä aina oikein tiedä, että mistä sitä sitten oikein seuraavaksi stressaisi. Joskin viimepäivinä olen kyllä stressannut tasaisesti kaikesta...
   Eilen tehtiin Virpin kanssa iltapäiväretki Porin Mehiläiseen, kun mulla oli vihdoin ja viimein se hermoratakoe (tai hienommalta nimeltään elektroneuromyografia). Siinä muutaman sähköiskun ja neulalla tökkimisen jälkeen lääkärisetä totesi molempien ranteiden olevan "keskipahat", eli leikkaushoito molempiin käsiin. Pitää kuulemma puolen vuoden, viimeistään vuoden, sisällä operoida, ettei mene hermot lopullisesti tohjoksi. Eipä tuo tieto mua loppupeleissä edes yllättänyt, kun äitillä on operoitu molemmat kädet ja oireet on ollut hyvin samankaltaisia. Maanantaina sitten työterveyslääkäriltä kysymään, että koska ja missä näitä räpylöitä sitten availlaan.
   Illalla vietettiin äiti-tytär -laatuaikaa mamin kanssa ja syötiin suklaata.



   Heräsin aamulla taas vaihteeksi ennen seitsemää, mutta enpä jaksanut enää edes yrittää jatkaa uniani. Elikoille ruokaa ja yks jakso Frendejä. Alakerran kreisi eukko onneks meni vasta myöhemmin kouluun ja kutsui aamukahville. Maailma parantui taas hiukan ja tein historiaa, kun join kaksi kupillista kahvia. Siivoilin Myyn ja Onnin häkkejä ja innostuin imuroimaan koko kämpän. Päänsisäisen sekamelskan huomaa ehkä parhaiten siitä, ettei osaa (tai halua) olla pitkää aikaa tekemättä mitään.
   Ponin ajaminen jäi täysin väliin eilen ja edellispäivänä. Eilen sentään kävin harjailemassa ja venyttelemässä. Huomenna olis sitte pakko mennä, ettei mee ihan pelleilyksi tämä touhu. Toivotaan, ettei kädet ota kauheen pahasti nokkiinsa siitä hommasta.
   Illalla olis sitten vuorossa Lukon pronssipeli! Paikan päälle kannustamaan.



Pienenpieni Myy alkaa olla jo paljon rohkeampi tämän ensimmäisen viikon jälkeen. Eilen hän söi ensimmäisen kerran mun kädestä, tuli niin hyvä fiilis! Onni nyt onkin ahne pieni possunen joka meinaa syödä sormetkin, jollei mitään namia heru. Onnin taikishäkkiin sain edellispäivänä toisesta tehdashäkistä pohjalaatikon, jonne sain laitettua puruja ja heinät. Häkin siivoaminen helpottui aika tavalla. Vielä innostaisi modata herran häkkiä vähän eri malliin, mutta taidan malttaa toistaiseksi mieleni. Sain jopa pari kuvaa possuista:

Myy kurkkimassa Onnia

Myy

Onni


Kissa on toki kaikessa aina mukana, vaikkei hänestä niin tule kirjoiteltuakaan. Maailman paras saikkukaveri, nukkuu vieressä aina kun itse jään paikoilleni. Välillä toki pitää tunnollisen marsuvahdin käydä kurkkaamassa, että onko molemmat siellä minne hän viimeksi ne jätti. Onneksi pikkumarsukaan ei Simpun mielestä enää ole kovin kiinnostava, eikä sitä tarvitse ihan taukoamatta kytätä. Toisaalta myöskään Myy ei niin enää välitä, vaikka kissa häkin vieressä patsastelisikin.
Loppuun tietenkin kuva myös hurjasta kotitiikeristä.


PS. Päivän biisi

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Käsisärkyä ja huonoa tekstiä

Tähän käsisärkyyn alkaa ihan tosissaan kyllästyä jo. Onneksi huomenna on Porissa vihdoin ja viimein se hermoratakoe, josko sen jälkeen olis taas hiukan viisaampi.

Oltiin aamukahvilla Meijun, Akun ja Adan kanssa Café Tassulassa, olikin kiva paikka pikkusten kanssa hengailla. Aku on löytänyt puheeseensa s-kirjaimen ihan uudella tavalla, en ollutkaan enää ihan joka kerta "Nanna"! Ada on löytänyt äänensä noin muuten vain, ihania pieniä kiljahduksia.
Kummitätin mussukka!

Eilisen päivän vietin melkein kokonaan kotona, mikä on multa aika hyvin. Aamulla siivoilin possujen häkit ja touhusin niitä näitä. Mulla on suuret visiot marsujen asumuksista, vielä kun keksin miten ne oikeasti haluan toteuttaa ja mikä on järkevintä. Taikishäkkejä on kiva rakennella, mutta helpot kattojärjestelmätkin tarttis olla, kun on tuo kissakin. Simppu ei kyllä suuremmin varsinkaan Onnista välitä enää, että en tiedä mahtaisko ilman kattoakaan häkkiin mennä. Turhia riskejä en silti aio ottaa. Odotan innolla Myyn kasvamista, että voin hänellekin rakennella taikishäkin.
Pinterest on osoittautunut hyvinkin kohtalokkaaksi sovellukseksi, kun saa jotain rakennuspuuhia päähänsä. Sieltä löytyy mieletön määrä ideoita ja niitä yhdistellen on saanut visioitua sen itselle parhaan mahdollisen vaihtoehdon.

Poni sai viikko sitten ekat kenkänsä ja tänään olis sitten suunnitelmissa valjastaa pikkutamma ensimmäistä kertaa kenkäyksen jälkeen. Viikon tauko on varmasti tehnyt hyvää sekä ponille että itselle. Josko tällä kertaa muistaisin laittaa SportsTrackerin päälle lenkille lähtiessä niin tietäis vähän minkä mittaista lenkkiä ajelee.

Sain aikaseksi tänään palauttaa (oli toki viimeinen palautuspäiväkin, hömhöm) Diakin avoimen AMK:n kurssin kolmannen tehtävän. Penkin alle meni toteutus ainakin noin omasta mielestä ja tämä koneella kirjoittaminenkaan ei oikein oo mun käsieni mielestä mitään hauskaa puuha tällä hetkellä. No, jollain määrin se on ainakin tehty. Josko huomenna toimeentuis käymään kirjastossa kysymässä tenttiin tarvittavia kirjoja, että ehtis vähän enemmän ku yhden illan lukea...

Illalla ois ohjelmassa myös Sirkus Florentino Raulin ja Ronjan kanssa. Siitä onkin useampi vuosi jo, kun itse viimeksi oon sirkuksessa ollut. Toivottavasti päästään sellasille paikoille, että muksutkin näkee hyvin.

Kun nyt sitten tulikin tällainen kuvaton postaus, niin joskos huomiseksi keksis jotain vähän kuvallisempaa. Käsittämätöntä miten paljon kirjoittaminen unohtuu, kun ei ole pitkään aikaan bloggaillut. Ehkä tämä tästä taas.