torstai 24. toukokuuta 2012

Dear diary pt. tuhat.

Kesän voisi kai sanoa viimein tulleen. On niin kiva, kun kaikki paikat vihertää ja on lämmintä. Niin ja tulipa ytl:stä lopulliset pisteetkin vihdoin ja nyt olen sitten virallisesti ylioppilas. Lakki on hankittu ja äidille lyyra myös. Ensi viikolla sitten lakitus ja juhlat. Ensi viikkoon mahtuu myös monta muuta jännää juttua, kuten esimerkiksi vuokrasopimuksen allekirjoittaminen ja muuton aloittaminen. Ehkä tämän myötä alkaa se kuuluisa uusi elämäkin?

Töissä on kivaa ja tuntuu, että päivät vaan hupenee liian nopeasti. Työ ei ehkä ole sitä, mitä olen aina halunnut tehdä (joskaan en myöskään tiedä millaista se unelmatyö olisi...), mutta työkaverit on ihan huippuja ja hauskaa riittää. Viimeksi tänään naurettiin vedet silmissä.

Huoneen perusteellinen siivous on aloitettu ja pakkaaminen siinä sivussa. Vaatekaappi on oikeastaan ainoa, jonka siivousta en ole vielä aloittanutkaan. Sepäs se suurin homma taitaa ollakin...

Iski äsken aivan järjetön ikävä. Ensin hevosherraani, koska juuri tällaisina aurinkoisina päivinä se otus oli parhaimmillaan. Sitten pappaa, koska en koskaan kuvitellut juhlivani ylioppilaaksi valmistumistani ilman häntä. Mutta neuvonantaja on poissa ja vain ikävä ja kultaiset muistot jäljellä.

Mua myöskin ärsyttää suuresti nykyinen katkonainen tapani kirjoittaa. Mihin on hävinnyt se tajunnanvirtana näytölle ilmestyvä yhtenäinen teksti? Toki se tekstin puute voi johtua myös siitä, etten oikein tiedä millaista se tajunnanvirta oikein on tällä hetkellä. Ei ainakaan kovin suoraa ja yksinkertaista, sen voin sanoa. Päässä pyörii jos jonkinlaista ajatusta menneestä, nykyisestä ja ennenkaikkea tästä hetkestä. Tiedän tehneeni elämässäni erittäinkin huonoja ratkaisuja, mutta eiköhän niitä vielä tässä vaiheessa elämää ehtisi korjailemaan. Tai ainakin tekemään seuraavalla kerralla paremman ratkaisun. Tämänhetkinen mielipiteeni on taas se, että koko ihastumisen tunteen (asiasta sadanteen) voisi poistaa tunnevalikoimasta. Onhan se tavallaan melko mukava tunne, mutta kun tähän hetkeen se ei oikein tunnu mahtuvan. Tai sitten vaan järki yrittää sanoa, että ajatus on täysin toivoton. Mutta minkäs teet, on se vaan kuitenkin niin söpö poika. Toisaalta ihastuminen täysin tuntemattomaan on kai melko harmitonta. Vai?  Elämä saattais olla sata kertaa helpompaa teelusikan tunneskaalalla.
Oon huomannut, että tää alkukesä on mulle sellasta innostumisen ja uuden aloittamisen aikaa. Kaikki ovet ovat avoinna ja toivottavat tervetulleiksi. Pienen ihmisen pää menee aivan sekaisin tällaisen mahdollisuusmäärän edessä. Tätä ajatusvyyhtiä alkaa olla niin jumalattoman suuri määrä, etten enää tiedä miten sitä lähtisin purkamaan. Tai kenelle, se taitaa olla toinen ongelma. Asiat on kuitenkin ihan hyvin, mutta jos nämä kaikki ajatukset saisi purettua, ne voisi olla vielä paremmin. Vaikka puhun lähes taukoamatta ja paljon, olen silti äärettömän huono puhumaan.

Ei muuta tällä kertaa. Paitsi että, haastan teidät muutkin joskus kirjoittamaan blogeihinne, örr.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti