Päivitys ja muita juttuja

On taas kulunut niin pitkä tovi viimeisestä kirjoituskerrasta, että tässä välillä olen muutamaankin otteeseen ehtinyt ihan unohtaa koko blogin olemassaolon. Mitenkään aktiivisesti en ole koskaan kirjoittanut ja eniten nimenomaan itselleni ja purkaakseni omia tuntojani. Ja voi että, niitäpä onkin totisesti ollut. Vanhoja tekstejä silmäillessäni sain kyllä aikaan melkoisen myötähäpeän mennyttä itseäni kohtaan, mutta onneksi niille vanhoille asioille pystyy nykyään jo naureskelemaankin.

Olen viimeksi kirjoitellut suunnilleen käsileikkausten ja SAMK:ssa aloittamisen tienoilla ja voi että, miten paljon asiat ovatkaan sen jälkeen muuttuneet. Kädet toki leikattiin ja ne onkin kutakuinkin kunnossa, mutta kaikki muu onkin enemmän ja vähemmän eri tavalla nykyään.

Aloittaa voisin vaikka siitä, että SAMK ja kansainvälinen kauppa ei ollut sitten hiukkaakaan minulle sopiva homma. Pyöreästi vuoden siellä kiikuttelin ja yritin nyhtää kasaan edes muutaman opintopisteen, mutta oli kyllä onnetonta meininkiä. Olihan siinä ympärillä kaikenlaista, joka vaikeutti opiskelua ja ennenkaikkea elämää ylipäätään. Niistä on kuitenkin päästy kunnialla yli ja nykyisin elelen varsin seesteistä ja tasapainoista elämää.

Aloitin tämän vuoden alussa (jälleen) uuden alan opinnot ja nyt tunnen vihdoin olevani sellaisella alalla, joka minua todella kiinnostaa ja tunnen omakseni. Parin vuoden päästä pitäisi siis valmistua lähihoitajaksi. Mietiskelin tätä vaihtoehtoa jo lukion loppusuoralla ja taisin hakeakin, mutta silloin kiikarissa oli vielä merikoulu ja muut maailmaa syleilevät vaihtoehdot. Jälkeenpäin ajatellen olen enemmän kuin tyytyväinen, että muutaman vuoden kasvoin ennen tämän alan aloittamista.

Piakkoin tulee myös ensimmäinen vuosi täyteen yhteistä matkaa rakkaan avovaimoni kanssa. Olen onnellisempi kuin koskaan ennen ja löytänyt rinnalleni sen ihmisen, jonka kanssa toivottavasti saan jakaa elämäni pitkälle tästä eteenpäinkin.

Onhan niitä muutoksia tässä ehtinyt tapahtua, ystäväpiiri vähän muuttua ja sen sellaista, mutta olen kuitenkin viimeinkin sisäistänyt sen, että tätä elämää eletään kuitenkin itselle eikä muille. On myös täysin totta, että vaikeina aikoina ja muutosten myllerryksessä totisesti huomaa sen, ketkä siinä ystäväpiirissä on niitä oikeita ja ketkä ei ehkä olekaan. Toiset lähtee, toiset jää. Toki väistämättä jossain vaiheessa elämää siinäkin muutoksia tapahtuu, enkä ole mitenkään näistä muutoksista katkera. Olen kiitollinen muistoista ja pyrinkin muistelemaan kaikkia hyvällä, Elämä on liian lyhyt katkeruuteen ja anteeksiantamattomuuteen.

Kirjoittaminen tuntuu taas jollain tavalla hyvältä ja saatankin tehdä sitä jonkin verran tästä eteenpäin. Tai sitten en, molemmat vaihtoehdot ovat aivan yhtä todennäköisiä.

Loppuun kuitenkin vielä muutama kuva, ettei nyt ihan pelkäksi sanavirraksi jäisi tämä comeback -teksti.

Simppu sai vuosi sitten pikkusiskon, nyt jo 1v Luna.

Suurin rakkauteni <3

Mökille rakenneltiin leikkimökistä kissoille "catio"

Laboraatiotunneilta pikku muisto, kertakatetroinnin alkeita!

Viime viikonloppuna oltiin saaressa ensimmäistä kertaa tänä kesänä

Muutama viikko sitten käytiin Kurjenrahkan kansallispuistossa - suosittelen!

Opiskelijaelämään opettelua ja syksyn odotusta

Niin musta sitte tuli SAMK:ilainen. Enpä ois jokunen vuosi sitten ehkä ihan näin ajatellut, mutta tässä sitä ollaan ja tuntuu ihan hyvältä.

Taas on tapahtunut paljon, niin hyvää kuin vähän vähemmän hyvääkin. Pääasiassa asiat on kai pikkuhiljaa jätjestymään päin. Luulisin. Tai ainakin toivoisin niin.

Midsummer

Muutama päivä saariston rauhassa ja upeissa maisemissa tekee ihmeitä ihmiselle. Unohtamatta ihanaa seuraa. 

On päiviä, kun kaikki tuntuu ihan kohtalaisen hyvältä. Ja sitte niitä päiviä, kun ei tosiaan tunnu hyvältä. Mutta tämä viikonloppu on ollut erityisen hyvä.

Pää tyhjäksi arjesta. Onnistui.

 

Todellisuus

Viimeaikoina on potkittu päähän ihan huolella. Pääsiäisestä saakka oon ollu sairaslomalla ja toinen käsi on leikattu, syksyllä sitte toinen. Pääsykokeissakin kävin, en toki lukematta, käytin itsenikin yllättävän määrän aikaa lukemiseen. 

Stressin määrä on ollu kyllä jotain ihan mieletöntä. Kaikesta. Hetkittäin on sellanen olo et haluais vaan kadota johonkin, edes pieneksi toviksi, jotta sais pienen rauhan itselleen. Tuntuu siltä, ku ois vedetty piikkilankaa sisäelinten ympärille ja joinain päivinä se kiristyy äärimmilleen melkein salpaa hengityksen. Sellasina hetkinä on kamalan vaikea olla. Onnekseni mulla on aivan mielettömän hyviä ystäviä, jotka helpottaa mun oloa. Saa mut nauramaan. Hetkeksi poistaa sen ahdistuksen kokonaan.

En ole varma olenko eniten surullinen, vihainen vai pettynyt. Vai onko tää tunne lähinnä vaan kombo noista kaikista. Ehkä niin. Ajattelin aika pitkään, ettei tule olemaan helppoa hyväksyä tätä kaikkea. Mutta toisaalta - miksi hyväksyä mitään mikä ei ole hyväksyttävää? 

En enää edes tiedä johtuuko tämä olo ainoastaan tästä vai onko tässä mukana muutakin. Tai on tietenkin. Mutta kaikkeen muuhun on sentään jollain määrin pystynyt vaikuttamaan. 

Mua jännittää lähes koko ajan. Tai en tiedä jännittääkö, mutta fyysinen tunne on täysin samanlainen. Eikä sitä oikein mielellään tuntisi jatkuvasti. Eikä ainakaan näin, ettei tiedä mistä se tunne tulee. Ahdistus on selkeä, joskin ikävämpi tunne. Mutta se on selkeä ja tiedän tasan syyt siihen. 

Odotan vaan sitä lämpöä, pitkiä kesäpäiviä, lämmintä merituulta, hetkiä jolloin voi vain nauttia kesästä. 

Ehdin vihdoin lukea Antti Holman kirjan (Järjestäjä) alusta loppuun. Ja se on hyvä. Ihan mieletön. Jossain vaiheessa kirjaa huomaa jopa ohuesti toivovansa kliseistä kaksi saa toisensa -loppua, mutta toisaalta haluaisi erilaisuutta. Mutta sieltä tulikin erinomaisuutta. Toivottavasti kirjoittaa ainakin joskus vielä lisääkin.

Kirja on hyvä. Pakokeino, ajanviete. 

Seuraavaksi aloitan 2014 Finlandia palkinnon saaneen He eivät tiedä mitä tekevät (Jussi Valtonen). 

Nyt lenkille, juoksemaan pois tätä fiilistä. Mutta kaiken tän paskankin keskellä mä jotenkin uskon, että asiat jossain vaiheessa järjestyy. Tätä on vaan ollu jo pikkasen liian kauan. Mut ne on ne kolme sanaa elämästä. 

"It goes on."

Heppatyttö92_forever

Viikonloppu oli ja menikin siinä samassa. Näin sairaslomalla ei kuitenkaan noilla viikonpäivillä ole niin väliä, juuri ja juuri tietää missä päivässä mennään. Kehitin jostain jonkun älyttömän yskän, liekkö jotain jälkimaininkeja taannoin sairastetusta flunssasta. Pientä keuhkoputken rohinaa lukuunottamatta (ja käsijuttuja, mutta niitä nyt on turha enää edes mainita...) olo on hyvä ja kävinkin tänään aamulla lenkillä. Lyhyellä kylläkin, kun yskittäminen alkaa heti, kun vähän hengästyy. Oli jotenkin ihan mielettömän ihana herätä seitsemältä siihen, että aurinko paistaa.

Sinivuokkoja on ihan mielettömästi!

Peilityyni. Kirjaimellisesti.

Perjantaina olin ajamassa ponin, oli kyllä semmosta ämmätamma-aikaa neidillä... Loppuviimeksi lenkki meni kuitenkin hyvin ja kivaakin oli, vaikka vähän kaikkea pitikin kytätä. Poni toimii kyllä kärryjen edessä jo tosi hyvin, ottaen huomioon miten lyhyen aikaa sitä vasta on aktiivisesti ajettu.
   Lauantaina oli viimäsen päällä heppailupäivä. Kävin ensin ratsastamassa Tompan sänkipellolla, vanha herra toimi yllättävänkin hyvin. Alkuun toki meni aikansa, että kaikki avut meni läpi ja hevonen taipui kunnolla. Sen jälkeen ruuna toimikin lähes ajatuksella! On se hauska otus.
   Tompan jälkeen vuorossa oli Sanni. Sanni oli perjantaina käyttäytynyt kuuleman mukaan ihan possusti ja liikutus jäänyt hyvin lyhyeksi, joten odotin sitä käytöstä myös mun kanssa. Juoksutin ensin ja sitten kiipesin kyytiin - eikä mitään ongelmaa, possuilua tai muutakaan urpoilua missään vaiheessa. Laukatkin nousi ihan ok. Pääasiassa keskityttiin eteen alas ravailuun lähes vapain ohjin ja Sanni venyttikin aika hyvin. Hiukan tietenkin jäi vielä parantamista, mutta niinhän se aina on.
   Milla ratsasti ponilla ja yritin vierestä selittää. Siirtymisiä, voltteja, kiemuroita... ponin perushallintaa lähinnä. Pätkissä meni oikeinkin hyvin ja poni jopa jaksoi kuunnella pilottiaan. Jossain vaiheessa Milla myöhästyi reagoinnissaan ja jäi niille sijoilleen, kun poni paineli toiseen päähän peltoa. Onneksi selvittiin mustelmalla ja säikähdyksellä, ja Milla reippaana kiipesi vielä hetkeksi takaisin riiviöponin kyytiin.
   Eilen oltiin taas sänkipellolla koko trion voimin, Hellu itse Tompalla, Anna Sannilla ja minä ponin kanssa. Juoksutin vähän löysiä pois, ohjasajoin ja juoksutin kahdella ohjalla. Poni toimi todella hyvin, olin jopa hiukan yllättynyt lauantaisen käytöksen jäljiltä. Josko tänään antais olla ja laittais huomenna taas kärryt perään. Suunniteltiin laittaa silmälaput, että lopettais sen turhan sivuille kyttäämisen ja kulkis suorempana. No, kokeilemallahan sen sitte huomaa!

Kaunis poni <3

"There are only two emotions that belong in the saddle: a sense of humor and patience."

-John Lyons-

Tänään ois ohjelmassa kauppareissua pikkuserkun kanssa ja illalla Verkkokariin SuVe:n talkoisiin. Eikös tääkin päivä siis saada kulumaan ongelmitta.

Kisu on pikkuhiljaa sisäistänyt, että mä olen kotona pitkälti koko päivän. Alkuun hän ei meinannut millään malttaa nukkua vaikka oli selvästi tosi väsynyt. Nyt maistuu kyllä uni jo täysin normaalisti, vaikka mä jotain hääräisinkin.

Loppuun tb-henkiset kuvat Sannista 5-vuotiskeväältä, eli kaksi vuotta sitten.

There's light even in the darkest places

Tiistai on yleensä viikon surkein päivä, mutta tähän mennessä ei ole vielä mitään suurempaa ketutusta päässyt syntymään. Diakin avoimen amk:n tenttipäivä, omasta mielestä meni ainakin osittain ihan ok, vaikka aika loppuikin auttamatta kesken. No, parhaani tein. 

   Eilen oli taas lääkäri. Kädet on tutkittu ja todettu, että leikkaus täytyy molemmille tehdä, joten lääkäri laittoi lähetteen Poriin käsikirurgiaan. Mä niin toivon, että pääsisin sinne nopeasti. Kymmenen kiloa puristusvoimaa on hävinnyt kummastakin kädestä. Oho. 

   

Olin lauantaina ajamassa ponia! Pidempi vapaa ja kengitys oli tehnyt ihan hyvää. Janina oli kärryillä myös, eikä poni välittänyt tasaisella eikä ylämäessä lisäpainosta. Alamäet olikin sitten toinen juttu... eli siinäpä meille treenattavaa. Ponin käytöksestä alkaa pikkuhiljaa huomata lähestyvän kesän ja ötökät. Loimitussirkus, pesut ja rasvaukset on jo ihan nurkan takana. Allergialääkkeitähän poni on syönyt jo kuukauden päivät. 

   Josko sitä huomenna menisi taas heittämään lenkin ponin kanssa, kun nuo leikkaukset tulee sitten kyllä tuomaan sellaisen pakkoloman, ainakin mun osaltani. Kuvia ei tällä kertaa tullut otettua, unohtui ihan täysin.

Huomasin eilen, että juhannukseen on ihan oikeasti enää kaksi kuukautta. Aika menee pelottavan nopeasti. Kesäsuunnitelmia ei liiemmin ole, mutta ainakin Kustaviin on päästävä! Siinä paikassa on jotain, mikä vetoaa muhun aika lujaa. Toki sen saman tekee meri ja saaristo noin ylipäätäänkiin, eli täytyyhän nämä Rauman omatkin jutut vierailla - Kylmäpihlaja, Kuuskajaskari, Reksaari...

Olo on taas ollut ihan kummallinen. Vähän kuin jännittäisi koko ajan jotain. Paljon. En vain oikein keksi, mitä muka jännittäisin. Leikkaukset ei jännitä mua vielä, mutta kai sekin tähän jotenkin liittyy. Ehkä kaikki on vaan liian sekaisin, liian suuressa muutoksessa? En tiedä.

Ed Sheeran on ollu melko hyvä rauhoittaja näihin oloihin. Suosittelen.

Perjantai ja liikaa ajatuksia

   Viimeinen viikko, melkein kaksi, on kyllä ollut sellaista psyykkistä vuoristorataa, että huh huh. Jotenkin kaikki asiat on taas ihan päälaellaan, eikä aina oikein tiedä, että mistä sitä sitten oikein seuraavaksi stressaisi. Joskin viimepäivinä olen kyllä stressannut tasaisesti kaikesta...
   Eilen tehtiin Virpin kanssa iltapäiväretki Porin Mehiläiseen, kun mulla oli vihdoin ja viimein se hermoratakoe (tai hienommalta nimeltään elektroneuromyografia). Siinä muutaman sähköiskun ja neulalla tökkimisen jälkeen lääkärisetä totesi molempien ranteiden olevan "keskipahat", eli leikkaushoito molempiin käsiin. Pitää kuulemma puolen vuoden, viimeistään vuoden, sisällä operoida, ettei mene hermot lopullisesti tohjoksi. Eipä tuo tieto mua loppupeleissä edes yllättänyt, kun äitillä on operoitu molemmat kädet ja oireet on ollut hyvin samankaltaisia. Maanantaina sitten työterveyslääkäriltä kysymään, että koska ja missä näitä räpylöitä sitten availlaan.
   Illalla vietettiin äiti-tytär -laatuaikaa mamin kanssa ja syötiin suklaata.

   Heräsin aamulla taas vaihteeksi ennen seitsemää, mutta enpä jaksanut enää edes yrittää jatkaa uniani. Elikoille ruokaa ja yks jakso Frendejä. Alakerran kreisi eukko onneks meni vasta myöhemmin kouluun ja kutsui aamukahville. Maailma parantui taas hiukan ja tein historiaa, kun join kaksi kupillista kahvia. Siivoilin Myyn ja Onnin häkkejä ja innostuin imuroimaan koko kämpän. Päänsisäisen sekamelskan huomaa ehkä parhaiten siitä, ettei osaa (tai halua) olla pitkää aikaa tekemättä mitään.
   Ponin ajaminen jäi täysin väliin eilen ja edellispäivänä. Eilen sentään kävin harjailemassa ja venyttelemässä. Huomenna olis sitte pakko mennä, ettei mee ihan pelleilyksi tämä touhu. Toivotaan, ettei kädet ota kauheen pahasti nokkiinsa siitä hommasta.
   Illalla olis sitten vuorossa Lukon pronssipeli! Paikan päälle kannustamaan.

Pienenpieni Myy alkaa olla jo paljon rohkeampi tämän ensimmäisen viikon jälkeen. Eilen hän söi ensimmäisen kerran mun kädestä, tuli niin hyvä fiilis! Onni nyt onkin ahne pieni possunen joka meinaa syödä sormetkin, jollei mitään namia heru. Onnin taikishäkkiin sain edellispäivänä toisesta tehdashäkistä pohjalaatikon, jonne sain laitettua puruja ja heinät. Häkin siivoaminen helpottui aika tavalla. Vielä innostaisi modata herran häkkiä vähän eri malliin, mutta taidan malttaa toistaiseksi mieleni. Sain jopa pari kuvaa possuista:

Myy kurkkimassa Onnia

Myy

Onni

Kissa on toki kaikessa aina mukana, vaikkei hänestä niin tule kirjoiteltuakaan. Maailman paras saikkukaveri, nukkuu vieressä aina kun itse jään paikoilleni. Välillä toki pitää tunnollisen marsuvahdin käydä kurkkaamassa, että onko molemmat siellä minne hän viimeksi ne jätti. Onneksi pikkumarsukaan ei Simpun mielestä enää ole kovin kiinnostava, eikä sitä tarvitse ihan taukoamatta kytätä. Toisaalta myöskään Myy ei niin enää välitä, vaikka kissa häkin vieressä patsastelisikin.
Loppuun tietenkin kuva myös hurjasta kotitiikeristä.

PS. Päivän biisi