Se tunne, kun seinät kaatuu päälle.
Se tunne, kun ahdistaa niin, ettei meinaa saada henkeä.
Se tunne, kun tunnit juoksee ohi liian nopeasti.
Se tunne, kun et hallitse mitään ja hallitset kaikkea.
Tulee niin Jumala-olo, kun päättää milloin toisen on aika lähteä. Kuka minä olen päättämään kenenkään elämästä tai kuolemasta? Koska minusta tuli se, joka lähettää rakkaimpansa koukkuun? Ajatukset pyörii päässä, vaikka tasan tarkkaan tiedänkin toimivani hevoseni parhaaksi.
Aamulla poni lähtee. Kauhulla lasken tunteja siihen hetkeen, kun saatan rakkaan viimeiselle matkalle.
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
maanantai 20. helmikuuta 2012
Suurin suru on sanaton
Maailman vaikein, lopullinen päätös on tehty. Rakas hevoseni, elämäni hevonen, ensimmäinen oma hevoseni lähtee viimeiselle matkalle kohti taivaslaitumia. Olo on käsittämättömän tyhjä. Jäljelle jää vain kauniit muistot rakkaasta.
Rakastan sinua ikuisesti.
Kaikki muukin menee pääosin päin vittua. Olis liian helppoa jos kaikki menis hyvin, jos ei ihastuis kehenkään, kukaan ei kuolis ja näin. Mut ei, ni vittu ei.
Rakastan sinua ikuisesti.
Kaikki muukin menee pääosin päin vittua. Olis liian helppoa jos kaikki menis hyvin, jos ei ihastuis kehenkään, kukaan ei kuolis ja näin. Mut ei, ni vittu ei.
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
plokkailua
Mulla oli taas mielessä joku äärettömän hieno ja suorastaan runollinen postaus, mutta kappas kun koneelle asti pääsin niin sehän oli kadonnut jo taivaan tuuliin. Kuitenkin yritän nyt kerätä kaikki Runebergin rippeeni ja saada aikaan hieman kahta riviä pidemmän postauksen.
Elämä on noin niin kuin suunnilleen raiteillaan. Pääsin tosiaan niistä ruotsin yo-kisoista läpi ja sen puoleen tuo ylioppilaaksi valmistuminen on taas yhtä porrasta lähempänä. Työsuhdekin löytyy, joskaan tällä hetkellä ei ole töitä, joten sille saralle olisi mukava saada jonkinlainen muutos.
Multa kysyttiin eilen, että olenko katunut hevosen ostoa. Täysin rehellisesti voin sanoa, että en sekuntiakaan. On hetkiä, jolloin kaikki tuntuu kaatuvan. Hetkiä, jolloin tuntuu, etten riitä. Hetkiä, jolloin mikään ei onnistu. Niiden hetkien yli kuitenkin nousee ne hetket, jolloin onnistuu ja kaikki toimii. En kadu päätöstäni ja rakastan hevostani.
Mietin tossa yksi yksinäinen ilta, että tuleekohan mulla koskaan olemaan jotain muuta ihmissuhdetta kuin ystävyys- ja perhesuhteet. Mä kyllä pärjään ja mun on hyvä olla näinkin, mutta aika ajoin tulee sellainen olo, että kaipaisi jotakuta vierelleen. Hyvähän se on toivoa, kun on itse niin jumalattoman hankala. Milloin toinen on vain aivan liian erilainen, milloin se puhuu liikaa ja milloin liian vähän. Milloin se on liian kaukana ja milloin liian lähellä. Milloin se ei ymmärrä ja milloin se ymmärtää aivan liikaa. Milloin se ei välitä ja milloin se välittää liian lujasti. Jos vain jostain löytäisin sen, joka on siis se, joka on samanlainen, mutta kuitenkin erilainen. Joka puhuu, mutta ei liikaa. Joka on lähellä, mutta antaa myös tilaa. Joka ymmärtää, mutta ei yritä ymmärtää liikaa. Joka välittää, mutta osaa antaa hetkittäin myös olla. Joka rakastaa, mutta joka ei rakasta minua ruttuun.
Siihen loppui liike pään sisällä, joten jatketaanpa bloggailua myöhemmin.
Elämä on noin niin kuin suunnilleen raiteillaan. Pääsin tosiaan niistä ruotsin yo-kisoista läpi ja sen puoleen tuo ylioppilaaksi valmistuminen on taas yhtä porrasta lähempänä. Työsuhdekin löytyy, joskaan tällä hetkellä ei ole töitä, joten sille saralle olisi mukava saada jonkinlainen muutos.
Multa kysyttiin eilen, että olenko katunut hevosen ostoa. Täysin rehellisesti voin sanoa, että en sekuntiakaan. On hetkiä, jolloin kaikki tuntuu kaatuvan. Hetkiä, jolloin tuntuu, etten riitä. Hetkiä, jolloin mikään ei onnistu. Niiden hetkien yli kuitenkin nousee ne hetket, jolloin onnistuu ja kaikki toimii. En kadu päätöstäni ja rakastan hevostani.
Mietin tossa yksi yksinäinen ilta, että tuleekohan mulla koskaan olemaan jotain muuta ihmissuhdetta kuin ystävyys- ja perhesuhteet. Mä kyllä pärjään ja mun on hyvä olla näinkin, mutta aika ajoin tulee sellainen olo, että kaipaisi jotakuta vierelleen. Hyvähän se on toivoa, kun on itse niin jumalattoman hankala. Milloin toinen on vain aivan liian erilainen, milloin se puhuu liikaa ja milloin liian vähän. Milloin se on liian kaukana ja milloin liian lähellä. Milloin se ei ymmärrä ja milloin se ymmärtää aivan liikaa. Milloin se ei välitä ja milloin se välittää liian lujasti. Jos vain jostain löytäisin sen, joka on siis se, joka on samanlainen, mutta kuitenkin erilainen. Joka puhuu, mutta ei liikaa. Joka on lähellä, mutta antaa myös tilaa. Joka ymmärtää, mutta ei yritä ymmärtää liikaa. Joka välittää, mutta osaa antaa hetkittäin myös olla. Joka rakastaa, mutta joka ei rakasta minua ruttuun.
Siihen loppui liike pään sisällä, joten jatketaanpa bloggailua myöhemmin.
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
maanantai 7. marraskuuta 2011
Monday
Eipä oo tullu bloggailtua pitkään aikaan. Ei oo oikeastaan ollut mitään sanottavaa. Päivät on kulunut hyvinkin rattoisasti tallilla ja töissä.
Bimbaumurulla on huomenna synttärit, enkä oikein oo ihan vielä varmaksi keksinyt mitä ostaisin sille lahjaksi. Oon hirveen huono keksimään, tai sitten varallisuus ei anna periksi.
Viikonloppuna suuntaamme taasen Kotimäelle Börjesille, ihan kivassa porukassa joten eiköhän siitäkin reissusta mukava tule.
"Pääsin" myös RHY:n hallitukseen, saapa nähdä mitä ensi vuodesta tulee kun pari erittäin tärkeää lenkkiä puuttuu tiimistä.
Ensi sunnuntaina on isänpäivä. Ajatuskin karmii jonkun verran. Vaikka pappan kuolemasta on jo yli 3 kuukautta, ei ikävä häviä mihinkään. Se ei edes pienene. Se kulkee mukana koko ajan, joka sekunti.
Uutta leimaa ihoonkin olen suunnitellut, josko sitten joululahjaksi itselle (mikäli se vtun varallisuus siis antaa periksi...)
Perus maanantaiangsti, vois mennä nukkuu.
Bimbaumurulla on huomenna synttärit, enkä oikein oo ihan vielä varmaksi keksinyt mitä ostaisin sille lahjaksi. Oon hirveen huono keksimään, tai sitten varallisuus ei anna periksi.
Viikonloppuna suuntaamme taasen Kotimäelle Börjesille, ihan kivassa porukassa joten eiköhän siitäkin reissusta mukava tule.
"Pääsin" myös RHY:n hallitukseen, saapa nähdä mitä ensi vuodesta tulee kun pari erittäin tärkeää lenkkiä puuttuu tiimistä.
Ensi sunnuntaina on isänpäivä. Ajatuskin karmii jonkun verran. Vaikka pappan kuolemasta on jo yli 3 kuukautta, ei ikävä häviä mihinkään. Se ei edes pienene. Se kulkee mukana koko ajan, joka sekunti.
Uutta leimaa ihoonkin olen suunnitellut, josko sitten joululahjaksi itselle (mikäli se vtun varallisuus siis antaa periksi...)
Perus maanantaiangsti, vois mennä nukkuu.
lauantai 15. lokakuuta 2011
joou
Eilen tehtiin maailman huipuin reissu Turkuun maailman huipuimmassa seurassa! <3
Viikko on mennyt kaikinpuolin ihan kivasti. Tai jotain siihen suuntaan ainakin.
Ei mulla täs muuta.
Viikko on mennyt kaikinpuolin ihan kivasti. Tai jotain siihen suuntaan ainakin.
Ei mulla täs muuta.
maanantai 3. lokakuuta 2011
Eilen oli siivouspäivä!
Tosiaan, sain vihdoin siivottua huoneeni kunnolla. Oltiin käytännössä kattoen ilman pesukonetta kaksi viikkoa (toki käytetyimmät vaatteet päätyivät pesuun äidin siskon luo). Nyt kun on uusi pesukone, niin sai pestyä kaikki kertyneet vaatteet. Ja nyt on sitten myös se ongelma, että mulla on niin paljon puhtaita vaatteita, etteivät ne mahdu kaappiin!
Kuvamateriaalia siitä miltä huone nyt näyttää (älkää välittäkö kasatuista tavaroista tai tosta riemunkirjavasta kärmeksestä, se on siinä koska love it!)
Mulla oli itseasiassa eilen mielessä joku valtavan hohdokas blogipostaus, mutta kappas vaan, kun en heti kirjoittanut niin se sitten oli ja meni.
Nyt voisin olla reipas ja laittaa lisää vaatteita pesuun, syödä ja siivota vähän lisää äidin mieliksi. Jos vaikka olis sitten hyväntuulinen äiskä kun kotiin tulee!
Kuvamateriaalia siitä miltä huone nyt näyttää (älkää välittäkö kasatuista tavaroista tai tosta riemunkirjavasta kärmeksestä, se on siinä koska love it!)
Nyt voisin olla reipas ja laittaa lisää vaatteita pesuun, syödä ja siivota vähän lisää äidin mieliksi. Jos vaikka olis sitten hyväntuulinen äiskä kun kotiin tulee!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)