Jokainen päivä on raskas.
Ehkä joskus vielä ensinnäkin kokonaan ymmärrän ja hyväksyn hänen poissaolonsa. Mutta tätä tyhjää aukkoa ei paranna, täytä tai edes pienennä mikään tai kukaan. Jonain päivänä opin elämään sen kanssa, muistelemaan kultaisia muistoja ilman surua.

Vielä on liian aikaista, suru ja ikävä ovat valtiaita.
Vielä sattuu liikaa.

Rakkaus ei häviä koskaan...

Näin tänään pappan viimeistä kertaa.
Koko päivä menty pala kurkussa, niin kuin oikeastaan koko viikko.
Pappa näytti levolliselta, kivuttomalta.

Silti ikävä tekee jumalattoman kipeää, tyhjä aukko tyhjenee entisestään.
Mikään ei ole ennallaan.

I miss you more than words can say

~Suurin suru sanaton~




Rakkaus ei koskaan häviä.

Ahdistusta

Taas se nähtiin, että vaikka kuinka huono olo, kuinka pohjalla ja kuinka vaikeeta onkaan - joku pystyy murjomaan vieläkin alemmas. Kiitos ja kunnia siitä kummisedälleni.

Joten tunti kerrallaan, piikkilangat keuhkojen ympärillä. Siltä tuntuu.

Ilman sinua...

Tyhjä aukko keskellä vatsaa. Kukaan tai mikään ei sitä tule täyttämään... Rakastan sinua aina.

...olen puolitiessä helvettiin

Hyvää matkaa pappa

Rakastan sinua aina.

"Olet vapaa niin kuin sudenkorento, lennolla jolta et palannutkaan"

maanpäällinen helvetti

Ahdistaa. 

Mä en yksinkertaisesti pysty enää katsomaan. 


Mutta siltikin, mä rakastan sua pappa.