IHAN JEES!!!
Mut kuitenkin...
<3kurr.
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
Ikävöintiä ja hiljaisuutta
Siihen se anatomian 2.tuotantokausi sitten loppui. Itkin esimerkiksi silmät päästäni, kun: Addison oli surullinen, Doc lopetettiin, Denny kuoli... Miten niin mulla oli hivenen herkkää aikaa. Mut tänään saan 4.kauden lainaan, jeejee!
Mä oon aika juttelevainen ihminen. Juttelen mielelläni, ihan niistä näistä. Siitä huolimatta mä arvostan todella suuresti niitä ihmisiä, joiden kanssa pystyy istumaan hiljaa ilman vaivautuneisuutta. Istumaan hiljaa jonkin aikaa ja sitten toteamaan, että elämä on perseestä. Vaikka oikeastaan se itse elämä ei ehkä olekaan. Elämä ehkä yrittää tarjota meille oikeita polkuja kuljettaviksi, mutta omilla valinnoillamme johdatamme itsemme vääriin paikkoihin. Tai ehkä emme vääriin, mutta vaikeisiin ja jopa tuskallisten valintojen eteen. Poluille, joilla aikuistuminen on välttämätöntä, ehkä liiankin aikaisin.
Ehkä elämä onkin ihan kiva juttu. Ainakin siitä voi tehdä elämisen arvoisen. Elää se sellaiseksi, että sitä on kiva muistella vanhoilla päivillään.
Ei saa unohtaa elää.
Olen ikävöinyt viime päivinä melko paljon. Asioita, joita mulla on joskus ollut ja asioita, joita mulla kyllä on edelleen. Ikävöinyt vaan. Ja se on äärimmäisen epämiellyttävä tunne. On aika hassua, miten ihmistä voi ikävöidä jo silloin, kun vielä istuu vieressä. Kun tietää, että viiden minuutin päästä hän ei enää istu siinä. Ei hän kaukana silti ole, mutta... ei vieressäkään. Ja koska hän on yksi niistä, joiden kanssa voi istua hiljaa ja olla vain, hän on tärkeä. Todella tärkeä.
Voi jutella. Olla hiljaa. Nauraa. Mitä tahansa.
Juttelemisesta tuli mieleen, että oonhan mä myös jutellut viime päivinä aika paljon. Semmoisia hymyä aiheuttavia, mukavia keskusteluita.
Taisin joskus taannoin luvata kuvaa, että millanen luuri mulla on. No, lupasin tai en niin tässä on:
(ps. kuva on täältä.)
Mä oon aika juttelevainen ihminen. Juttelen mielelläni, ihan niistä näistä. Siitä huolimatta mä arvostan todella suuresti niitä ihmisiä, joiden kanssa pystyy istumaan hiljaa ilman vaivautuneisuutta. Istumaan hiljaa jonkin aikaa ja sitten toteamaan, että elämä on perseestä. Vaikka oikeastaan se itse elämä ei ehkä olekaan. Elämä ehkä yrittää tarjota meille oikeita polkuja kuljettaviksi, mutta omilla valinnoillamme johdatamme itsemme vääriin paikkoihin. Tai ehkä emme vääriin, mutta vaikeisiin ja jopa tuskallisten valintojen eteen. Poluille, joilla aikuistuminen on välttämätöntä, ehkä liiankin aikaisin.
Ehkä elämä onkin ihan kiva juttu. Ainakin siitä voi tehdä elämisen arvoisen. Elää se sellaiseksi, että sitä on kiva muistella vanhoilla päivillään.
Ei saa unohtaa elää.
Olen ikävöinyt viime päivinä melko paljon. Asioita, joita mulla on joskus ollut ja asioita, joita mulla kyllä on edelleen. Ikävöinyt vaan. Ja se on äärimmäisen epämiellyttävä tunne. On aika hassua, miten ihmistä voi ikävöidä jo silloin, kun vielä istuu vieressä. Kun tietää, että viiden minuutin päästä hän ei enää istu siinä. Ei hän kaukana silti ole, mutta... ei vieressäkään. Ja koska hän on yksi niistä, joiden kanssa voi istua hiljaa ja olla vain, hän on tärkeä. Todella tärkeä.
Voi jutella. Olla hiljaa. Nauraa. Mitä tahansa.
Juttelemisesta tuli mieleen, että oonhan mä myös jutellut viime päivinä aika paljon. Semmoisia hymyä aiheuttavia, mukavia keskusteluita.
Taisin joskus taannoin luvata kuvaa, että millanen luuri mulla on. No, lupasin tai en niin tässä on:
tiistai 1. helmikuuta 2011
Aivolimaa!
Jostain arkistojen kätköistä löytyi tämmöinenkin kuva. Siinä siis pönöttää viime kesän vuokraotukseni, suomenhevostamma Titanella (taustalla friisiruuna Lightning). Ihan ekaa päivää oli kuvanottohetkellä täällä. Kiva tamma kyllä. Harmi, että juttu päättyi niin kuin päättyi.
Olinpas tänään pitkästä aikaa Tiltan selässä, ihan hauska otus. Wimbau sai Arionilta kyytiä, kun hevosparka astui kaivonkannen päälle ja sai ihan tolkuttoman hepulin. Mulla oli luonnollisesti helvetin hauskaa!
Se uskonnonkoe meni sitten aivan persiilleen. Piti selittää käsitteitä, mutta kun en osannut selittää varmaan yhtäkään niin kuin olis pitänyt. Altruismin kohdalla kirjoitin joskus kuulleeni kyseisen sanan, mutten todellakaan tiennyt, mitä se tarkoitti. Historiankokeeseen vois hiukan sitten lukeakin. Toki sen kirjan olen jo lukenutkin siihen saakka, mitä ollaan käytykin (ja alleviivannut, omg). Eipä mulla sitten muita kokeita olekaan? Enkusta ja matikasta on preliminäärit sitten vasta maaliskuun alussa.
Oon huomannut, että Seattle on kiva paikka. Suunnilleen asun Seattle Grace Hospitalissa, mut se on oikein miellyttävää. Tällä hetkellä mulla on ehkä eniten Addison olo. Tai sitten George. Ehkä hieman jopa Callie. Sekavaa! Mut niin kivaa.
Vois tän loppuviikon ottaa ihan lunkisti vaan, kun lauantaina joutuu heräämään laittoman aikaisin ja lähtemään Paraisille. Hyyvä.
Eipä mulla muuta, nyt lähen sinne Seattleen.
You think you can fight me, and win?
Oli aika kiva synttäripäivä eilen. Hihii. Kolme asiaa teki siitä aika huippua!
1. GA
2. Wimbau
3. Hän
Myöskin oli kovin mukavaa, että Rauli lauloi mulle "paljo onnee 'annaa" ja Sarikin kävi kaffella sit illalla vielä. Niin ja ostinpa mä itelleni synttärilahjaks uuden puhelimenkin! Siitä kuvaa sitte kun ehdin, nyt pitäis olla jo syömässä aamupalaa ja lähtemässä kouluun tekemään koetta. Kivi, ihan oikeesti. Mut pakko se on.
Mulla on tosi, tosi hölmö olo. Silti aika iloinen.
Nyt on kyl pakko mennä. Jatkan joskus.
"You can make your way back from anything."
1. GA
2. Wimbau
3. Hän
Myöskin oli kovin mukavaa, että Rauli lauloi mulle "paljo onnee 'annaa" ja Sarikin kävi kaffella sit illalla vielä. Niin ja ostinpa mä itelleni synttärilahjaks uuden puhelimenkin! Siitä kuvaa sitte kun ehdin, nyt pitäis olla jo syömässä aamupalaa ja lähtemässä kouluun tekemään koetta. Kivi, ihan oikeesti. Mut pakko se on.
Mulla on tosi, tosi hölmö olo. Silti aika iloinen.
Nyt on kyl pakko mennä. Jatkan joskus.
"You can make your way back from anything."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)